Ikäänkuin usvan keskeltä erotti hän aluksi Maugendre'n; kuolemankalpeana laahusti vanha mies matkoihinsa kapteeni Chave'n tukemana, joka viimemainittu yhä lakkaamatta hoki, että olihan hän muka sen sanonut. Senjälkeen tuli Sédille epätoivoisin, puolihulluin kasvoin, joilta puhui rauniot ja häviö; hän puristi vapisevin sormin Saccard'in kättä, ikäänkuin osottaakseen, ettei hän kantanut vihaa tätä kohtaan. Markiisi Bohain oli ensimäisen uhkaavan oireen huomatessaan mennyt aivan kopeasti vihollisen puolelle, ja hän kertoi nyt Kolb'ille, joka myös varovaisesti oli perääntynyt, että hän aina viime yhtiökokouksesta saakka oli epäillyt tuota Saccard'ia. Jantrou oli aivan mieletönnä juossut ilmottamaan viimeisen kurssin vapaaherrattarelle, ja tämä oli varmaankin saanut suonenvetokohtauksen vaunuissaan, kuten tavallisesti kärsiessään suuria häviöitä. Ja kauempana seisoivat Moser ja Pillerault, jälkimäinen yhä kehottavana ja ylpeänä romahduksestaan huolimatta, edellinen alakuloisena ja peloissaan tulevaisuuden suhteen, vaikka hän oli ansainnut kokonaisen omaisuuden.

"Saattepa nähdä, että saamme sodan Saksan kanssa kevääksi. Kaikki tämä näyttää synkältä ja Bismarck väijyy meitä."

"Älkää jutelko hulluuksia! Tällä kertaa olen taas tehnyt sellaisen tyhmyyden, että olen liian paljon ajatellut. No niin, parempaa onnea ensi kerralla."

Tähän saakka oli Saccard säilyttänyt rohkeutensa. Ainoastaan nimi Fayeux, joka lausuttiin hänen takanaan, herätti hänessä epämieluisan tunteen, hän johtui ajattelemaan niitä pieneläjiä, pikku pääomanomistajia, jotka Yleispankki murskaisi kaatuessaan. Mutta pian muuttui tämä epämieluisa tunne pistäväksi tuskaksi. Saccard huomasi Dejoie'n, hän oli kalpea kuin kuolema, sekaantuneen näköinen, siinä oli nyt kaikkien niitten köyhien kuva, joitten onnettomuus tuli Saccard'in pään päälle. Ja hän luuli aivan kuin näyssä näkevänsä kreivitär de Beauvilliers'in tyttärineen, hän näki heidän epätoivoiset kasvonsa, näki heidän suurten kyyneleisten silmiensä tuijottavan itseensä, ja tämä mies, jonka ylpeytensä päivinä ei ollut koskaan tarvinnut laskeutua penkille lepäämään, oli nyt pakotettu istuutumaan. Joukko tunkeili, uhkasi tukahuttaa hänet; hän nosti päätään, veti henkeään ja hypähti taas pystyyn, sillä ylhäällä lehterillä oli hän huomannut rouva Méchain'in, jonka paksu vartalo hallitsi taistelupaikkaa; hän oli kuin ahnas korppi, joka seuraa sotajoukkojen kintereillä ja odottaa verikylvyn päivää.

Verrattain varmoin askelin meni Saccard matkoihinsa. Hänestä tuntui kuin olisi hänen sisällään ollut aivan tyhjää, mutta äärettömillä tahdonponnistuksilla onnistui hänen kuitenkin pysyä suorana. Hänen kaikki aistinsa olivat lamaantuneet, hän ei edes huomannut, että kulki maata myöten, vaan luuli astuvansa mattoa pitkin. Hänen silmänsä peitti sumu ja korvissa humisi. Hän ei nähnyt mitään, ei ketään, ja äänet tuntuivat kuuluvan jostain hyvin kaukaa.

XI.

Kauhuissaan sähkötti Caroline-rouva jo samana iltana veljelleen, jonka vielä piti jäädä Romaan yhdeksi viikoksi, ja kolmen päivän perästä saapui Hamelin Parisiin.

Myrskyinen selvittely tapahtui hänen ja Saccard'in välillä työhuoneessa rue Saint-Lazare'n varrella, missä he ennen niin suuren ihastuksen vallitessa olivat laatineet suuren yrityksensä suunnitelman. Näitten kolmen päivän kuluessa oli asema pörssissä muuttunut vielä uhkaavammaksi, Yleispankin osakkeet olivat laskeutuneet nimellisarvoaan alemma, 430 frangiin, ja laskua jatkui, rakennus narisi liitteissään ja uhkasi syöksyä murskaksi minä hetkenä tahansa.

Caroline istui vaiteliaana kuunnellen molempien miesten keskustelua ja peläten sekaantua siihen. Häntä kiusasivat omantunnon tuskat, sillä hän piti itseään kanssarikollisena, olihan hän luvannut valvoa asioita ja kuitenkin sallinut kaiken tapahtua. Osakkeitten myynnin sijasta olisi hänen pitänyt keksiä jokin muu keino, varottaa asianomaisia, sanalla sanoen: toimia. Ja hän rakasti veljeään niin syvästi, hänen sydämensä vuoti verta nähdessään tämän sellaisessa alennustilassa, koko hänen työnsä murrettuna, keskeytettynä epämääräiseksi ajaksi; ja hän kärsi vieläkin enemmän tuntiessaan, ettei hänellä ollut oikeutta tuomita Saccard'ia, jota hän oli rakastanut ja jolle oli kuulunut, ollut yhdistettynä häneen salaisin sitein, joita hän nyt häpesi enemmän kuin milloinkaan ennen.

Mutta tällä kertaa Hamelin kiivastui, hän, joka yleensä oli niin rauhallinen, niin sopuisa, niin yläpuolella kaiken, mikä ei koskenut hänen työtään. Ankarin sanoin moitti hän pelitautia. Pankki sortui vain mielettömän peliraivon vuoksi. Olihan astuttu kaikkien rajojen yli. Jos olisikin ollut järkevää, niin, ehkäpä välttämätöntäkin pitää osakkeita 2,000 frangissa, niin oli mieletöntä, suorastaan rikollista korottaa niitä 3,000 ja yli siitäkin. Hän oli heti tultuaan vaatinut tietoonsa täyden totuuden. Nyt ei enää voitu valehdella hänelle, selittää niinkuin vielä viime yhtiökokouksessa, ettei yhtymällä ollut hallussaan yhtään omaa osakettaan. Kirjat olivat hänen edessään ja niitten valheet voi helposti havaita. Katsokaapa nyt esim. Sabatani'n tiliä! Kuukausi kuukaudelta oli hänen täytynyt seurata Saccard'in kohoavaa kuumetta; aluksi kulkee hän tietään varovasti, ostaa ainoastaan pienessä määrässä, mutta sitten kasvavat summat, kunnes lopulta saavutetaan ennen kuulumaton summa 27,000 osaketta, mikä vastaa noin 48 miljonaa. Eikö ollut hulluutta ja rajatonta ruokottomuutta tehdä noin suuria ostoja sellaiseen nimeen kuin Sabatani'n! Eikä hän ollut ainoa, löytyi muitakin nimellishenkilöitä, pankin omia apulaisia, niin, vieläpä hallinnon jäseniäkin, jotka olivat ostaneet yli 20,000 osaketta. Ja tähän tuli vielä lisäksi huikeita summia, niin että pankki omisti yli kolmeneljännestä omia osakkeitaan, joista se oli maksanut satumaisen summan, 200 milj. frangia.