"Herra Saccard! Ei, hän teki oikein estäessään minua myymästä! Liike oli oivallinen, me olisimme lyöneet kynsille niitä kaikkia, ellei olisi ollut petosta pelissä. Ah, rouva, olisipa meillä vain tirehtöörimme, niin tulisi toinen ääni kelloon. Sehän se oli meidän onnettomuutemme, että sulkivat hänet vankilaan. Eikä ole nyt ketään muuta, joka voisi meidät pelastaa. Minä sanoin juuri tuomarille, minä: 'antakaa meille tirehtöörimme, niin me uskomme hänelle viimeisen lanttimme, henkemme vielä kaupan päällisiksi, sillä hän on meille kuin Meidän Herramme itse. Hän tekee mitä tahtoo'."
Caroline-rouva katsoi häneen hämillään. Mitä? Ei vihan tai soimauksen sanaakaan? Siinä oli sokea, hehkuva usko. Mikä ihmeellinen mahti oli Saccard'illa ollutkaan suurten joukkojen yli, koska he vielä nytkin olivat valmiit ottamaan hänen ikeensä?
"Niin — sitä minä vain tulin sanomaan rouvalle — ja antakaa nyt anteeksi, että minä olen seissyt tässä lörpöttelemässä omia surujani. Kun tapaatte herra Saccard'in, niin sanokaa hänelle, että me edelleen seisomme hänen puolellaan."
Hän lähti horjuvin askelin ja yksin jäätyään Caroline'a melkein iletti koko olemassaolo! Tuo onneton vanha mies oli repinyt auki hänen sydänhaavansa, ja hänen vihansa tuota toista kohtaan, jota hän ei halunnut mainita, leimahti esiin kaksinkertaisin voimin. Mutta hänen täytyi hillitä tunteensa, sillä tuli uusia käyntejä. Muitten muassa tuli Jordankin, nuoren vaimonsa kanssa. He tulivat kysymään, eivätkö Maugendret tosiaankaan tulisi saamaan mitään osakkeistaan. Sielläkin oli onnettomuus auttamaton. Ennen kahta viimeistä kuukausiselvitystä omisti entinen tehtaanomistaja jo 75 osaketta, joista hän oli maksanut noin 80,000 frangia, mainio liikeyritys, koska ne kurssin ollessa 3,000 tekivät 225,000 frangia. Mutta surullisinta oli että hän innossaan ja sokeassa luottamuksessaan Saccard'in neroon oli yhtämittaa ostanut, ja nyt oli hänellä hirveitä erotuksia maksettavana, yli 200,000 frangin, hänellä ei ollut jälellä yhtään mitään, yksinpä hänen 15,000 vuosikorkonsakin, jota varten hän oli niin kauan raatanut, oli mennyt. He eivät edes olleet varmat, selviytyvätkö sittenkään, kun ovat myyneet kauniin huvilansa, josta he olivat niin ylpeilleet. Ja rouva Maugendre oli suurin syyllinen tähän onnettomuuteen.
"Ah, rouvaseni", selitti Marcelle, jonka ystävällisillä kasvoilla vastoinkäymisenkin hetkellä säilyi tuore nuorekas sulous, "ette voi kuvitellakaan, miten äiti on muuttunut! Hän joka oli viisas ja säästäväinen ja niin visusti tarkasti palvelijainsa ostoslaskut, — hän puhui viime aikoina vain sadoista tuhansista, hän yllytti isää, — niin isä oli arempi, hän oli aina valmis kuuntelemaan eno Chave'n vastaväitteitä. Ensi kerran tarttui kuume heihin, kun he lukivat finanssilehtiä; ensin tarttui se isään, mutta hän piti sen salassa, mutta kun äiti tempautui mukaan vannottuaan ensin kauan aikaa ikuista vihaa kaikkea pörssipeliä vastaan, niin oli kaikki kohta ilmiliekissä, eikä kestänyt kauaa. Eikö ole kauheaa, että peliraivo siihen määrin voi turmella viisaan ja vakavan väen?"
Samassa puuttui Jordan puheeseen naurahtaen eno Chave'lle, josta vaimo oli häntä muistuttanut.
"Olisittepa nähneet kapteenin keskellä tätä pauhinaa! Hän oli ennustanut kaiken, ja hän riemuitsi niska jäykkänä kankeassa sotilaskauluksessaan. Päivääkään ei hän ollut poissa pörssistä, harjotti pikku keinottelujaan käteismarkkinoilla, kuten hänen tapansa oli, ja meni kotiin varma pikku voitto taskussaan kuin siivo konttoriapulainen hyvin suoritetun päivätyön jälkeen. Hänen ympärillään satoi miljonia, mutta mikään ei järkyttänyt hänen rauhallisuuttaan, ilman kuumetta ja ilman kiihtymystä suoritteli hän pikku asioitaan ja käytti voiton omaksi mukavuudekseen. Hän on muita viisaampi, se vintiö, Nobet-kadun kauniilla tytöillä ei ole ollut vatsavaivoja hänen torttujensa ja makeistensa vuoksi."
Tämä hyvätuulinen kuvaus kapteeni Chave'sta houkutteli hymähdyksen molempien naisten huulille. Mutta aseman vakavuus valtasi heidät pian jälleen.
"Sitä pahempi, ystäväni", sanoi Caroline-rouva, "luulen, etteivät vanhempanne saa mitään osakkeistaan. Kaikki on mennyttä. Kurssi on nyt 30 frangia, pian alenee se 20:een, ehkä 5:een. Hyvänen aika, ihmis-raukat, heidän ijässään … miten heidän käy?"
"No, niin", vastasi Jordan, "me otamme heidät haltuumme. Eihän meillä vielä ole suuria itsellämmekään, mutta asemamme paranee, eikä heiltä tule puuttumaan kattoa päänsä päältä."