Kärsivin ilmein viittasi Caroline häntä vaikenemaan. Hänestä tuntui, että tuo alennustila heittää likaa hänenkin päälleen. Marcelle tarttui hänen käteensä ja silitti sitä hyväillen.
"Elkää toki luulko, rouva, että olemme tulleet tänne teitä kiusaamaan.
Päinvastoin on Paul yhä herra Saccard'in puolella."
"Aivan niin!" huudahti nuori mies. "Hän on aina ollut hyvä minua kohtaan. En voi koskaan unohtaa, kuinka hän vapautti meidät tuon ilkeän Busch'in kynsistä. Ja hän on kaikessa tapauksessa sangen rakastettava ihminen. Kun tapaatte hänet, niin olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, että minä ja vaimoni tulemme aina säilyttämään hänet kiitollisessa muistossa."
Jordanien mentyä teki Caroline-rouva vihaisen liikkeen. Kiitollisuus? Minkä vuoksi? Siksikö, että Saccard oli saattanut Maugendre't häviöön? Jordan'it olivat aivan samallaisia kuin Dejoie. Ja luulisihan heidän toki jotain ymmärtävän! Carolinen viha kasvoi. Ei, oli mahdotonta antaa anteeksi, loka oli liian syvä. Jantrou'n vapaaherrattarelle antama korvapuusti ei voinut kelvata kostoksi Caroline-rouvan puolesta: Saccard oli turmellut kaiken ja kaikki!
Sinä päivänä oli hänen määrä käydä Mazaud'in luona noutamassa muutamia papereita, joita hän tarvitsi veljensä jutussa. Hän halusi myös tietää, mille kannalle vekselinvälittäjä aikoi asettua, jos hänet haastettaisiin todistajaksi. Hän ei kumminkaan voinut tavata Mazaud'ia, ennen kuin kello neljän tienoissa, pörssiajan perästä, ja kun hän vihdoinkin oli yksin, käytti hän yli puolitoista tuntia kokeillakseen niitä tietoja, joita hänellä jo oli hallussaan. Hän alkoi löytää yhtä ja toista raunioitten seasta.
Aluksi oli hän ihmetellyt, minne kaikki rahat olivat menneet. Olihan 200 miljonaa mennyt menojaan, ja jos toisia taskuja oli tyhjentynyt, oli toisten täytynyt täyttyä. Oli selvän selvää, etteivät vastapelaajat olleet nyhtäisseet kaikkea, ainakin kolmasosa oli solahtanut salaperäisiin reikiin. Sellaisten romahdusten sattuessa pörssissä on aivan kuin maa nielisi rahat; jokaisen sormiin tarttuu aina vähän. Gundermann lienee pistänyt taskuunsa 50 miljonaa, Daigrem'ont'in voitto lie ollut siinä 12-15 milj. korvilla. Sen lisäksi sanottiin markiisi Bohain'in kietasseen pari miljonaa vanhalla tempullaan: jättämällä maksamatta Mazaud'ille velkansa, joka oli syntynyt pankin puolella keinottelun kautta ja nostamalla kylmästi Jacoby'ltä vastapuolella voittamansa summan; mutta tällä kertaa oli Mazaud saanut kylläkseen ja vaikka hän tiesi, että markiisi tavalliseen heittiömäiseen tapaansa oli tehnyt irtaimisto-ostoja vaimonsa kanssa, vannoi hän haastattavansa tämän oikeuteen. Melkein kaikki Yleispankin hallinnon jäsenet olivat napanneet sievosia summia. Muutamat — kuten Huret ja Kolb — olivat myyneet hyvissä ajoissa, toiset — kuten Bohain ja Daigremont — olivat siirtyneet vihollisen puolelle vaaran hetkellä, puhumattakaan siitä, että eräässä viimeisistä yhtiökokouksista, kun yhtymä jo oli romahtamassa, oli myönnetty jokaiselle johtokunnan jäsenelle yli 100,000 frangin hyvitys.
Vekselivälittäjistä sanottiin Delaroque'n ja Jacoby'n voittaneen huomattavia summia. Senlisäksi kulki huhu, että Nathansohn oli kyninyt 3 milj. pelaamalla vastapuolella omaan laskuunsa, samalla kun hän pelasi pankin puolesta Saccard'in antamien määräysten nojalla. Häntä oli todellakin seurannut onni, pikku Nathansohn'ia! Hän sai pistää voiton taskuunsa tarvitsematta maksaa häviöitään, sillä niitten yli vedettiin risti.
Mutta summat olivat joka tapauksessa häilyviä, eikä Caroline voinut saada täyttä varmuutta, sillä pörssiasiat tapahtuvat aina salassa, eivätkä välittäjät kavalla liiketovereitaan. Niinpä hän esim. turhaan koetti saada selville, kuinka suuren summan Sabatani oli vienyt mukanaan kadotessaan viimeisen selvityksen jälkeen näkyvistä. Taaskin kauhea isku Mazaud'ille! Vanha juttu: epäilyttävä liiketoveri, joka aluksi otetaan vastaan epäluottamuksella, antaa pienen takuun 23,000 frangista ja keinottelee ensiaikoina sangen varovasti, kunnes vekselinvälittäjä unohtaa vähäisen vakuussumman ja joutuu jonkunlaiseen ystävyyssuhteeseen asianomaisen kanssa, joka häviää tehtyään jonkun konnankoukun. Samettisilmäinen Sabatani oli aivan yksinkertaisesti matkustanut johonkin toiseen Europan pääkaupunkiin — Berliniin, kerrottiin — jatkamaan siistiä ammattiaan, kunnes hänet oli unohdettu Parisissa ja uskalsi taas puikahtaa esiin ja alkaa vanhat petkutuksensa yleisen lauhkean suvaitsevaisuuden turvin.
Caroline-rouva yritti laatia luettelon Yleispankin aiheuttamista häviöistä. Sen kukistuminen oli sellainen onnettomuus, joka saattaa maan vapisemaan koko kaupungin alla. Rakoja repeili kaikkien pankin kanssa asioissa olleitten talojen perustuksissa, joka päivä puhuttiin uusista perheistä, pankkihuone toisensa jälkeen romahti ja kauhulla kysyttiin, mikä on oleva tämän kaiken loppuna. Mutta pankkiirien ja rahamiesten häviö ei koskenut häneen niin kipeästi, kuin kaikkien niitten ihmisraukkojen, osakkeenomistajien ja pelaajien kohtalo, jotka hän tunsi ja joista hän piti, ja jotka olivat uhrien joukossa. Dejoie-raukan, hullaantuneitten Maugendrien ja onnettomien Beauvilliers'ien kohtalot eivät olleet ainoat laatuaan; muuan toinen murhenäytelmä saattoi hänet epätoivoon: tehtailija Sédille oli edellisenä päivänä asetettu vararikkotilaan. Caroline oli nähnyt hänet hallinnossa ja hän oli saanut sellaisen vaikutuksen, että tämä mies oli kunniallinen. Oh, miten inhottava onkaan peliraivo! Kolmekymmentä vuotta oli tuo mies raatanut ja ahertanut, hän oli ahkeruudellaan ja rehellisyydellään kyennyt luomaan yhden Parisin vakavimpia ja kunnioitetuimpia liikkeitä, ja vajaan kolmen vuoden kuluessa oli hän repinyt alas sen rakennuksen, jonka rakentamiseen oli tarvittu niin kauan aikaa. Ja pörssi oli niellyt kaiken, kaiken, hänen hyvän nimensäkin! Onneton mies oli murtunut, kykenemätön alkamaan alusta, ja hänellä oli poika, josta köyhyys saattoi tehdä petkuttajan, sillä Gustave ajatteli vain huvituksiaan, hänellä oli jo 40 à 50,000 frangia velkoja ja hän oli sekaantunut vähemmän kunniallisiin vekselijuttuihin pitäessään yllä Germaine Coeur'ia.
Sitäpaitsi oli toinenkin köyhä raukka, jota Caroline sääli, vapaavälittäjä Massias, ja herra tietää, ettei hän yleensä ollut taipuvainen osottamaan hellyyttä sellaisia henkilöitä kohtaan. Mutta hän tiesi, kuinka tämä mies hyväntahtoisin kasvoin ja hymyilevin silmin laahusti ympäri Parisia kerjäämässä laihoja määräyksiä. Kuinka kovasti olikaan tämä tapaus koskenut häneen, juuri kun hän uskoi, että onni oli siirtynyt hänen sivulleen Saccard'in vanavedessä. Hän oli nyt herännyt unestaan ja makasi maassa lyötyjen joukossa. Hän oli velassa 70,000 frangia ja hän oli maksanut, vaikka hän olisi monien muitten tavoin saattanut sanoa, ettei pelivelkoja tarvitse maksaa; hän oli lainaillut ystäviltään, mennyt sitoumuksiin, joista joutui kärsimään koko ikänsä, hän oli tehnyt suuren ja tarpeettoman tyhmyyden, maksanut, vaikk'ei kukaan häntä siitä edes kiittänyt, kohottivatpa vielä olkapäitään hänen selkänsä takana. Ja hänen vihansa kääntyi yksinomaan pörssiä kohtaan, hän alkoi taas puhua tuosta "koiranelämästä" ja sanoi, että vain juutalainen kykeni siellä läpäsemään, mutta hän jatkoi samaa ammattiaan jouduttuaan kerran sen harjottajaksi, ja hän tunsi heikon toivon voittaa jonain kauniina päivänä, olihan hänellä muka terävä katse ja vankat koivet.