Mutta tuntemattomat, nimittämättömätkin uhrit löysivät Caroline-rouvan sydämessä osanottoa. Heidän lukunsa oli legio, heitä virui kaikissa ojissa ja pensaissa, jokaisen puun takana. Miten paljo äänettömiä murhenäytelmiä, miten monta pikku osakkeenomistajaa, jotka olivat sijottaneet koko omaisuutensa tähän pankkiin, entisiä ovenvartijoita, kalpeita vanhoja neitejä, jotka elivät kissojensa seurassa, pieniä maaseutukapitalisteja jykeine tapoineen, maaseutupappeja, vaatimattomia eläjiä, joitten menoarvio on niin rajotettu — niin ja niin paljon maitoon, niin ja niin suuri summa leipään —, että muutamien killinkien menetys voi aiheuttaa täydellisen romahduksen. Sadottain epätoivoisia kirjeitä oli saapunut Vendôme'sta, jossa Fayeux oli lisännyt sekamelskaa pakenemalla. Hänen hallussaan oli rahaa ja arvopapereita säilössä, hän oli pelannut niillä omaan laskuunsa ja nyt, kun hän oli hävinnyt, eikä halunnut maksaa, livisti hän tiehensä muutamia tuhansia kadosta säilyneitä frangeja mukanaan. Koko Vendôme'n jätti hän surun ja kyynelten valtaan. Kaikkialla tunkeutui onnettomuus pienimpiinkin, olkikattoisiin mökkeihin.
Vihdoinkin lähti Caroline Mazaud'in luo ja kulkiessaan pitkin katuja ajatteli hän, mitä kaikkia raskaita iskuja nuori vekselinvälittäjä oli saanut kestää viimeisten neljäntoista päivän kuluessa. Fayeux oli varastanut häneltä 300,000 frangia, Sabatani oli hänelle velkaa liki puolta enemmän, markisi Bohain ja vapaaherratar Sandorff kieltäytyivät maksamasta häviöitään, jotka yhteensä kohosivat miljonaan, Sédille'n vararikko vei häneltä melkein toisen mokoman, puhumattakaan Yleispankin nielemistä kahdeksasta miljonasta, ja pörssissä odotettiin joka hetki hänen romahdustaan. Kaksi kertaa oli levinnyt jo huhu, että hän oli jättänyt pesäluettelonsa. Ja keskellä näitä onnettomuuksia oli viimeinen isku kohdannut häntä: edellisenä päivänä oli hänen apulaisensa pikku Flory vangittu: häntä syytettiin 180,000 frangin kavalluksesta. Neiti Cluchu'n vaatimukset olivat kasvaneet päivä päivältä: ensin pikku juhlia, jotka eivät tulleet kovin kalliiksi, sitten avarampi asunto, jalokiviä ja kalleuksia, ja ne 10,000 frangia, jotka nuori mies oli voittanut Sadova-jutussa, olivat hänen onnettomuutensa, ne olivat sekottaneet hänen järkensä, hän oli nopeasti tuhlannut nämä vaivatta hankitut rahat, oli joutunut panemaan likoon suuria summia naisen edestä, jonka hän oli ostanut niin kalliista. Mutta merkillisintä jutussa oli, että Flory oli varastanut isäntäänsä maksaakseen velkansa toiselle vekselivälittäjälle; sangen omituinen kunniakäsite. Hän oli luultavasti toivonut voivansa peittää kavalluksen jonkun onnellisen keinottelun avulla tai oli hän ehkä joutunut aivan järjiltään peläten tulevansa heti erotetuksi toimestaan. Hän oli itkenyt kuin lapsi vankilassa, mielettömänä häpeästä ja epätoivosta, ja kerrottiin, että hänen äitinsä, joka oli saapunut Saintes'ista samana päivänä tervehtimään häntä, oli sairastunut surusta ja joutunut vuoteen omaksi.
Kohtalo … mikä hirveä mahti! ajatteli Caroline kulkiessaan pörssitorin poikki: Mazaud'in tarina oli sangen suuresti Yleispankin tarinaa muistuttava. Sama onni, sama voittokulku lyhyen ajan kuluessa. Koskaan ei liene ihminen ollut niin onnen suosima kuin tuo nuori vekselinvälittäjä. Ainoastaan 32 vuoden vanhana oli hän tullut suuren liikkeen päälliköksi. Hän oli itse hyvin rikas perittyään enonsa, hänellä oli kaunis vaimo, joka häntä jumaloi, kaksi rakastettavaa lasta, itse oli hän kaunis mies ja hänen asemansa pörssissä tuli päivä päivältä yhä edustavammaksi. Ja nyt syöksyi onnettomuus yht'äkkiä hänen ylitseen, hän seisoi kuilun reunalla, vain vilahdus, ja kaikki oli ohitse! Itse hän ei ollut keinotellut, hänen nuorekas työintonsa oli estänyt häntä siitä. Hän kaatui kunniallisessa taistelussa, koska oli ollut liian kokematon ja uskonut muista liian hyvää. Muuten tunsivat kaikki häntä kohtaan kunnioitusta ja myötätuntoa, ja sanottiin, että hän mielen tyyneydellä olisi voinut pelastautua uhkaavasta vaarasta.
Konttorissa huomasi Caroline heti, että asiat olivat huonosti, kaikkien kasvoilla kuvastui salainen levottomuus. Kassassa oli joukko ihmisiä odottamassa ja rahastonhoitajat suorittivat vielä ulosotettavia summia, vaikkakin jonkunverran epäröiden, ikäänkuin he jo olisivat nähneet rahalaatikon pohjan paljastuvan.
Berthier otti hänet vastaan, mutta hänkin oli kalpea ja alakuloinen.
"En tiedä, ottaako herra Mazaud teitä vastaan, rouvaseni. Hän ei ole oikein kunnossaan, hän on mennyt alas lepäämään hiukan."
Caroline sanoi, että hänen välttämättä täytyi tavata isäntää.
Berthier epäili, mutta pyysi lopulta häntä astumaan Mazaud'in työhuoneeseen.
"Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen, minä käyn kuulemassa…"
Työhuoneessa kiinnitti Carolinen huomiota siellä vallitseva erinomainen järjestys. Näytti siltä kuin Mazaud olisi käyttänyt koko yön ja aamupäivän tyhjentääkseen laatikot, hävittääkseen tarpeettomat paperit ja jaottaakseen tarpeelliset järjestykseen. Loputtoman surumielisyyden leima lepäsi koko tämän alastoman järjestyksen yllä.