Kohta saapui Berthier takasin.
"Soitin kaksi kertaa, enkä uskalla enempää. Ohikulkiessanne voitte itse yrittää. Mutta neuvoisin teitä tulemaan toisen kerran."
Carolinen täytyi siis luopua odottamasta Mazaud'ia; alaoven edessä pysähtyi hän hetkeksi ja ojensi kätensä soittokelloa kohden, mutta päätti kumminkin mennä matkoihinsa. Silloin kuuli hän äkkiä sisältä huutoa, itkua ja outoa melua. Ovi lensi auki ja muuan palvelija syöksyi alas portaita mutisten. "Oh, hyvä jumala … herra!" Caroline seisoi kuin naulittuna avoimen oven edessä, josta hirveä valitushuuto tunkihe ulos. Veri jähmettyi hänen suonissaan; ikäänkuin salaman välähdyksessä näki hän, mitä sisällä oli tapahtunut. Ensin aikoi hän paeta, mutta hänen oli mahdotonta tempautua irti, hänen täytyi sisälle, täytyi nähdä, täytyi itkeä yhdessä onnettomien kanssa. Hän astui sisään, kaikki ovet olivat auki ja hän saapui salonkiin saakka.
Kaksi palvelustyttöä — luultavasti kyökkipiika ja kamarineitsyt — seisoivat siellä kalpein kasvoin ja änkyttivät:
"Oh, herra jumala… herra! Jumala taivaassa!"
Paksujen silkkiverhojen välitse valoi talvenaurinko himmeää valoaan huoneeseen, jossa oli sangen lämmin, sillä suuria halkoja paloi kaminissa levittäen punaisen hohteen seinille. Pöydällä upeili mahtava ruusukimppu levittäen huoneeseen suloista tuoksua. Mazaud oli eilen lahjottanut vaimolleen nuo kukat. Oli kuin olisi tuoksunut se onni, rikkaus ja loiste, se rakkaus, joka oli asunut tämän katon alla. Ja kaminin punertavassa hohteessa lepäsi Mazaud sohvalla pää kuulan lävistämänä ja käsi suonenvedontapaisesti revolverinkahvaa puristaen; hänen edessään seisoi nuori vaimo; hänen huuliltaan tulvi keskeytymätön, villi epätoivon kirkuna ja täytti koko huoneen vaikerruksella. Sillä hetkellä kuin laukaus oli kajahtanut, oli hänellä ollut pieni nelivuotias poikansa sylissään; tämä oli kauhuissaan puristanut pienet kätösensä äidin kaulaan, ja kuusivuotias tytär piti lujasti kiini hänen hameestaan, painautui häntä vastaan, ja molemmat lapset kirkuivat kuullessaan äidin kirkuvan.
Caroline-rouva aikoi viedä heidät pois.
"Rouvaseni, pyydän … elkää seisko siinä enää kauempaa…"
Caroline vapisi, hän oli vähällä pyörtyä. Mazaud'in päästä valui veri vielä, putoili pisara pisaralta sohvan sametille ja siitä matolle muodostaen yhä kasvavan juovan. Carolinesta tuntui, että tuo veri virtasi häneen saakka, kostutti hänen jalkansa, ylti hänen käsiinsä saakka.
"Rouvaseni, pyydän, seuratkaa minua…"