"Tästä täytyy tulla loppu", kertasi Busch, "sillä suojattini on kovin ankarassa komennossa Faydeau-kadulla."
"Faydeau-kadulla?" toisti kreivitär.
"Niin, hän on … no niin, suoraan sanottuna, hän on siellä tyttöpaikassa."
Kauhuissaan, vapisevin käsin meni kreivitär sulkemaan alkovin, jonka toinen oven puolisko oli avoinna. Alice oli juuri liikahtanut peitteen alla.
Busch jatkoi:
"Kreivitär ymmärtää kyllä … neiti Cron on antanut asian minun huolekseni ja minä olen hänen asiamiehensä. Senvuoksi halusin minä, että hän itse tulisi tänne selittämään, miten asianlaita oikeastaan on. No, Léonie, antaapa kuulua!"
Tämä epäili, mutta kun hänen mieleensä johtuivat ne 1,000 frangia, jotka Busch oli luvannut hänelle, sai hän vihdoin rohkeutta puhua. Ja käheällä viinaäänellään alkoi hän kertomuksensa Busch'in levittäessä velkakirjan nähtäväksi:
"Aivan oikein, siinä on paperi, jonka herra Charles kirjotti minulle. Minä olen ajomies Cron'in tytär, 'Sarvi-Cron'in', kuten häntä kutsuttiin, rouva kai muistaa hänet? Ja Charles-herra riippui aina kintereilläni, eikä antanut minulle koskaan rauhaa. Se harmitti minua, sillä kun ollaan nuoria, ei juuri välitetä ukoista. Mutta sitten kirjotti hän minulle eräänä iltana tämän paperin houkuteltuaan minut kanssansa talliin…"
Kreivitär kärsi kauheita tuskia, mutta salli kuitenkin hänen puhua. Silloin luuli hän kuulevansa valittavan äänen alkovista. Hän teki tuskaisen liikkeen.
"Olkaa hiljaa!"