Mutta Léonie oli päässyt vauhtiin ja hän halusi puhua suunsa puhtaaksi.
"Ei ole kunniakasta pettää nuorta siivoa tyttöä, kun ei kerran aio pitää sanaansa. Niin, rouva, teidän herranne Charles oli roisto, sen sanovat kaikki naiset, joille minä olen tämän jutun kertonut, ja minä voin mennä vaikka valalle, että rumemman tytön kuin minut olisi hän saanut häväistä."
"Olkaa hiljaa, olkaa hiljaa!" huusi kreivitär vihoissaan ja ojensi kätensä ikäänkuin lyödäkseen häntä, jollei hän vaikenisi.
Léonie pelästyi ja nosti ylös kyynärpäänsä ikäänkuin suojellakseen itseään korvapuustilta; hän näytti olevan sellaiseen tottunut. Kauhea hiljaisuus vallitsi, vain alkovista kuului heikko, nyyhkivä valitus.
"Mitä te oikeastaan tahdotte?" kysyi kreivitär vihdoin vapisten ja tukahtuneella äänellä.
Nyt puuttui Busch puheeseen.
"Hän tahtoo luonnollisesti saada rahansa. Ja tyttöraukan väite on vallan oikea siinä suhteessa, että kreivi on kohdellut häntä sangen huonosti. Se on suorastaan petosta."
"En koskaan maksa teille sellaista velkaa."
"No, siinä tapauksessa otamme ajurin ja ajamme täältä suoraan Oikeuspalatsiin, jossa minä jätän sisälle jo etukättä laatimani haasteen — tässä se on — ja kaikki, mitä neiti Léonie nyt on puhunut, seisoo siinä."
"Mutta tämä on inhottavaa kiristystä. Te ette voi menetellä tuolla tavoin."