"Luuletteko ehkä, että minusta on sen hauskempaa juosta täällä joka aamu kolmen kuukauden ajan tyhjän tähden?"
"Pysykää siis poissa!"
Vapaavälittäjä kumarsi ja poistui vaihtaen Saccard'in kanssa harmistuneen ja epätoivoisen katseen, ikäänkuin hän äkkiä olisi tullut tietämään, ettei hän koskaan ole saavuttava mitään.
Saccard ihmetteli, mitä varten Gundermann otti vastaan kaikkia noita ihmisiä. Hänellä oli selvästi huomattava eristäytymiskyky, hän vetäytyi itseensä ja ajatteli edelleen omia asioitaan; sitäpaitsi kuului hänen järjestelmäänsä luoda joka aamu silmäys markkinoihin ja vakoilla itselleen joku voitto, mikä ei koskaan ollut varsin vähäinen. Vihaisena poisti hän eräästä laskusta, jonka muuan vapaavälittäjä esitti hänelle, 80 frangia — tämä oli muuten aikonut häntä puijata juuri tuolla summalla. Sitten tuli muuan vanhain tavarain kauppias tuoden emaljoidun rasian edelliseltä vuosisadalta, jonka pankkiiri heti huomasi väärennetyksi. Sitten kaksi naista, joista vanhemmalla oli käyrä haaskalinnun nokka, ja nuorempi tumma ja hyvin kaunis, jotka tahtoivat pyytää kotiinsa katsomaan Ludvig XIV aikuista piironkia; hän kieltäytyi jyrkästi. Sitäpaitsi jalokivikauppias hohtokivineen, kaksi keksijää, englantilaisia, saksalaisia, italialaisia, kansaa kaikellaista, kaikkia kieliä puhuvia, kaikkia sukupuolia. Ja lakkaamatta asiamiehiä ja välittäjiä samoin liikkein, samalla tapaa koneellisesti ojentaen pörssilistan, samalla kun liikkeen omia apulaisia tuli yhä tiheämpään, kuta enemmän pörssiaika läheni, tuoden sähkösanomia tai papereita, jotka oli allekirjotettava.
Mutta kesken kaikkein pahinta sorinaa ja porinaa kuului lasten leikkirummun ääni, ovi lennähti auki ja pieni 5—6-vuotias poikanen ratsasti sisään keppihevosella; ja hänen kintereillään tuli kaksi pikku tyttöä, toinen 3 ja toinen 8 vuoden vanha, jotka kiipesivät isoisän nojatuoliin, kiskoivat häntä käsistä ja riippuivat hänen kaulassaan. Hän antoi heidän hujuta ja suuteli heitä oikean juutalaisen perherakkauden tapaan suvun nuorimpia jäseniä kohtaan, mikä on heidän vahvimpia puoliaan.
Äkkiä näytti hän muistavan Saccard'in.
"Ah, rakas ystävä, suokaa anteeksi, näettehän, ettei minulla ole ainoatakaan vapaata hetkeä. Olkaa hyvä ja sanokaa asianne."
Ja hän oli juuri ryhtymäisillään kuuntelemaan, mitä Saccard'illa oli sanottavaa, kun muuan apulainen, joka oli saattanut sisään pitkän, vaalean herran, kuiskasi jonkun nimen hänen korvaansa. Hän nousi heti, vaikka kiirehtimättä, ja siirtyi neuvottelemaan herran kanssa ulommaksi erään ikkunan ääreen, kun taas toinen hänen pojistaan otti vastaan välittäjiä ja liiketuttavia hänen sijastaan.
Huolimatta kiukustaan alkoi Saccard tuntea jonkunlaista kunnioitusta Gundermann'ia kohtaan. Hän oli tuntenut vaalean herran, tiesi, että hän oli erään suurvallan lähettiläs, joka hovissa oli ylpeä ja ylhäinen, mutta tuli tänne anovaisena hymy huulilla ja pää hiukan painuksissa. Toisissa tapauksissa saivat korkeat virkamiehet, vieläpä keisarin omat ministeritkin suorittaa seisoviltaan asiansa tässä huoneessa, jossa vilisi kansaa kuin torilla ja kuului lasten melu. Täällä vasta näkyi oikeassa valossaan tuon miehen rajaton kuningasvalta; hänellä oli omia lähettiläitään kaikissa mailman hoveissa, konsuleita kaikissa maakunnissa, asiamiehiä kaikissa kaupungeissa ja laivoissa kaikilla merillä.
"Emme pääse hetkeksikään rauhaan, rakas ystäväni", sanoi Gundermann tullen Saccard'in luo. "Mutta nyt täytyy minun mennä aamiaiselle, seuratkaa minua ruokasaliin siellä saamme ehkä olla rauhassa."