"Miksikäs ei? Olemmehan me mies ja vaimo, hän ja minä!"
Eulalie koetti auttaa asiaa lyömällä sen leikiksi ja sanoi hellällä, ihailevalla äänellä:
"Niin, aivan varmasti, jos minulla olisi tytär, uskoisin minä sen hänelle … hän oh kuin aika mies."
Caroline vapisi ja inhottava tunne kohosi hänelle kurkkuun. Oh, köyhyys, se likaa ja turmelee kaiken.
Hän antoi Eulalie'lle kaksikymmentä frangia ja kiiruhti pois, pakeni emännän taloon neuvottelemaan tämän kanssa, mitä on nyt tehtävä. Nähdessään tuon kurjuuden oli hänen mieleensä johtunut ruhtinatar d'Orvideon työkoti. Victor täytyi niinpiankuin mahdollista temmata pois tuosta inhottavasta liasta ja viedä sinne alkamaan uutta elämää. Hänen naisellinen hienotunteisuutensa johti hänen mieleensä tuuman olla sanomatta vielä mitään Saccard'ille, odottaa hiukan, kunnes lapsi oli vähemmän pelottava. Hän aivan vapisi ajatellessaankin, että isä näkisi hänet nykyisessä tilassaan, hän häpesi isän puolesta, jolla oli tuollainen jälkeläinen. Muutamien kuukausien perästä voisi hän kyllä puhua kaikesta ja iloita hyvästä työstään.
Rouva Méchain'in oli vaikea ymmärtää häntä.
"Herra siunatkoon, kuten rouva itse tahtoo. Mutta 6,000 frangiani tahdon minä heti paikalla. Victor ei lähde täältä, ennenkuin minä olen saanut 6,000 frangiani."
Tämä pyyntö saattoi Carolinen epätoivoon. Hänellä ei ollut sellaista summaa, eikä hän halunnut lainata Saccard'ilta. Hän kerjäsi ja pyysi, mutta turhaan.
"Ei, ei, jos minä päästän pantin käsistäni, en koskaan saa omiani."
Mutta nähdessään, että summa oli liian suuri, alkoi hän tinkiä.