"Teille? Kyllä mielelläni. Te olette niin herkkäuskoinen … mutta te kyllä hankitte ne minulle takaisin."
Ja kun hän oli noutanut molemmat setelit pikku kaapista ja jättänyt ne Caroline'lle, tarttui hän tämän molempiin käsiin ja piteli niitä hetken omissaan ystävällisen näköisenä kuin poikapuoli, joka pitää emintimästään.
"Te luotte mielikuvituslinnoja isän suhteen… Oi, ei, ei teidän huoli puolustautua, minulla ei ole lainkaan halua sekaantua hänen asioihinsa. Naiset ovat niin omituisia, heillä on välistä aivan erikoinen halu uhrautua, eikä heiltä luonnollisesti kukaan kadehdi sitä iloa. No, kaikessa tapauksessa, jos huomaisitte jonakin päivänä tulleenne huonosti palkituksi, niin tulkaa luokseni, puhumme hiukan toistemme kanssa."
Istuessaan taas ajopeleissään tunsi Caroline vielä pelkoa Maxime'n peitettyjen sanojen ja hänen vähemmän pojan kunnioitusta isäänsä kohtaan osottavan pilansa johdosta, mikä pani hänet ajattelemaan, ettei Saccard'in entinen elämä ehkä kaikin paikoin sietänyt päivän valoa. Mutta hän ei tahtonut tietää mitään, hän oli saanut rahat, ja hän rauhottui ajatellessaan huomista päivätyötään ja että hänen ennen iltaa oli saatava poika pois inhottavasta pesästä.
Seuraavana aamuna piti hänen lähteä varhain liikkeelle, sillä kokonainen sarja muodollisuuksia oli täytettävä, ennenkuin hän voi olla varma pojan ottamisesta laitokseen. Hänen asemansa laitoksen sihteerinä kuitenkin helpotti vaikeuksia, ja iltapäivään mennessä oli hän päässyt jo niin pitkälle, että oli vain haettava Victor Cité de Naples'ilta. Hän oli ottanut mukaansa siistit vaatteet, mutta häntä huolestutti jo edeltäpäin vastarinta, jota poika oli tekevä, hän kun ei hevillä halunnut kouluun. Mutta rouva Méchain, jolle hän oli lähettänyt sähkösanoman ja joka odotti häntä, ilmotti hänelle jo eteisessä uutisen, joka näytti hänet itsensäkin sysänneen tasapainostaan. Eulalie oli äkkiä kuollut yöllä, eikä lääkärikään voinut sanoa mistä kuolema oli johtunut, ehkä halvauksesta; ja kauheinta oli ettei poikakaan, joka nukkui hänen vieressään, ollut huomannut mitään, ennenkuin tunsi hänen ruumiinsa kalmankylmyyden. Loppuosan yötä oli poika viettänyt emännän luona; hän oli niin lamaantunut ja pelästynyt tämän tapahtuman johdosta, että hän antoi pukea ylleen, ja osotti olevansa sangen halukas asumaan talossa, jossa on kaunis puutarha. Mikään ei häntä pidättänyt täällä, kun nyt "paksu mutterikin", kuten hän sanoi, "sullotaan kuoppaan".
Mutta kirjottaessaan kuittia 2,000 frangista esitti rouva Méchain ehtonsa.
"Niin, se on sitten sovittu, te maksatte loppusumman kerralla, puolen vuoden perästä. Muussa tapauksessa käännyn herra Saccard'in puoleen."
"Herra Saccard on itse maksava teille ne rahat," sanoi Caroline. "Minä olen hänen sijaisenaan vain hetken."
Jäähyväiset Victorin ja hänen sukulaisensa välillä eivät olleet erinomaisen hellät; rouva Méchain suuteli häntä hiuksiin ja hänellä oli kiire vaunuihin, kun taas rouva, joka oli saanut toria Busch'ilta sen johdosta, että oli tyytynyt osittaismaksuun, seisoi sadatellen nähdessään pantin livahtavan käsistään.
"Niin, rouva, olkaa rehellinen minua kohtaan, muuten saatte katua, sen vannon."