Koko matkan Montmartre'sta Bincou'n boulevardille, missä työkoti sijaitsi, sai Caroline-rouva ainoastaan yksikantaisia vastauksia Victorilta, jonka loistavat silmät suorastaan nielivät kaiken, jonka ohitse he ajoivat, leveät avenyt, ohikulkijat ja loistavat talot. Hän ei osannut kirjottaa, tuskin lukea, sillä hän oli melkein aina maleksinut valleilla sen sijasta, että olisi mennyt kouluun; ja noissa varhaiskypsissä lapsenkasvoissa saattoi lukea ainoastaan kaikki suvun rajut intohimot, aikaisen taipumuksen nautintoihin, jota köyhyys ja huonot esimerkit lapsuudesta alkaen olivat kehittäneet ja vahvistaneet. Heidän saavuttuaan Bineau-boulevard'ille säkenöivät hänen silmänsä kuin tiikerinpojan, kun he olivat nousseet vaunuista ja kulkivat yli suuren pihan, jota rajottivat oikealla poikien ja vasemmalla tyttöjen rakennukset. Hän oli jo nopealla silmäyksellä tutustunut avaraan, puitten ympäröimään leikkikenttään, porsliinipukuiseen keittiöön, jonka avoimista akkunoista paistinhaju virtasi, marmorikoristeisiin ruokasaleihin, pitkiin ja korkeisiin kuin kirkot, koko tuohon kuninkaalliseen loistoon, jonka ruhtinatar itsepäisesti tahtoi lahjottaa köyhille. Sen jälkeen tulivat he päärakennukselle, jossa oli johtokunnan huoneustot ja jossa paperit oli näytettävä. Poikaa huvitti kuulla uusien kenkiensä narinaa mahdottoman suurissa käytävissä ja ilmavissa, valoisissa, palatsimaisesi koristetuissa portaissa. Hänen sieramensa laajenivat, kaikkeen tähän saisi hän olla osallisena.
Mutta kun Caroline taas saapui alempaan kerrokseen saadakseen paperin allekirjotetuksi ja he kulkivat uuden käytävän läpi, salli hän pojan kurkistaa lasioven läpi työhuoneeseen, jossa hänen ikäisensä pojat seisoivat työpöydän ääressä opetellen puuta leikkaamaan.
"Näetkö, pikku ystäväni," sanoi Caroline, "täällä työskennellään, sillä on tehtävä työtä, jos tahtoo olla terve ja iloinen. Iltapäivisin pojat lukevat ja minä toivon, että sinä olet kiltti ja opiskelet oikein ahkerasti. Sinusta itsestäsi riippuu, millaiseksi tulevaisuutesi muodostuu … se voi tulla valoisammaksi kuin olet osannut aavistaakaan."
Victorin otsalle ilmestyi syvä ryppy. Hän ei vastannut ja katseli nyt tätä kaikkialla leviävää loistoa ainoastaan kateellisen rosvon ahnain silmäyksin; hän tahtoi kyllä saada kaiken tämän komeuden, mutta ilman työtä, hän tahtoi vallottaa sen, temmata sen luokseen terävillä kynsillään ja hampaillaan. Ja tästä hetkestä lähtien kulki hän kapina ajatuksissa, tunsi itsensä vangiksi, joka unelmoi varkauksista ja paosta.
"Kas niin, nyt on kaikki järjestyksessä," sanoi Caroline-rouva. "Nyt menemme kylpyhuoneeseen."
Oli tapana, että jokainen uusi suojatti, joka otettiin laitokseen, sai kylvyn. Kylpyammeet sijaitsivat erään salin yllä, sairashuoneitten vieressä, joita oli yksi poikia ja toinen tyttöjä varten.
Sinä päivänä sattuivat kreivitär de Beauvilliers ja hänen tyttärensä Alice sattumalta olemaan sairashuoneitten välisessä salissa. Kreivitär otti usein tyttärensä mukaansa salliakseen hänen ilokseen tehdä edes jonkun hyvän työn. Alice auttoi parhaillaan erästä hoitajanunnaa tämän levittäessä marmeladeja kahden sairaan pikkutytön voileipien päälle.
"Ah," sanoi kreivitär nähdessään Victorin, joka istui odottamassa kylpyä, "siinä tulee muuan uusi."
Tavallisesti oli hän sangen jäykkä Carolinea kohtaan, tervehti häntä vain päännyökkäyksellä, eikä koskaan sanonut hänelle sanaakaan, kenties peläten joutuvansa naapuruuskanssakäymiseen hänen kanssaan. Mutta tuo lapsi, jonka Caroline toi mukanaan, ja se viisas, ystävällinen huolenpito, jota hän tälle osotti, liikuttivat häntä kenties ja saivat hänen luopumaan tavallisesta jäykkyydestään. He alkoivat jutella puoliääneen.
"Jospa tietäisitte, kreivitär, mistä helvetistä minä tulen! Minä jätän hänet teidän suosiolliseen huolenpitoonne; suosittelen häntä erityisesti kaikille hallinnon jäsenille, sekä naisille että herroille."