Ja hän ilmoitti vaimolleen viipyvänsä poissa koko yön, sillä hän aikoi käydä Bazeillesissa, uutta kesähuvilaansa katsomassa. Se oli Delaherchen värjäyslaitoksen vieressä ja heillä oli aikomus asua siellä talveen saakka. Kellarissa löytyi muutamia säkkiä perunoita sekä viiniastia ja hän oli vähän levoton niiden suhteen; joku maantierosvo sattuu murtautumaan autioon huvilaan, vaan kun hän viettää siellä yönsä, säilyvät tavarat varmaan.
Henriette tarkasti levottomasti miehensä kasvoja.
— Elä sinä pelkää, lisäsi mies naurahtaen, minä vakuutan, ett'ei minulla ole mitään sivuajatuksia, menen vain vartioimaan ett'eivät vie minun tavaroitani. Ja lupaan heti tulla kotiin, jos preussiläiset hätyyttävät Bazeillesia eli muuta vaaraa ilmaantuu.
— No mene, vaan jos et palaa huomenna, tulen minä sinua noutamaan.
Hän syleili hellästi Mauricea ja puristi Jeanin kättä.
— Minä uskon veljeni teidän suojaanne… Hän kertoi minulle, miten hyvä te olette aina ollut, ja minä pidän teistä paljon.
Jean ei osannut vastata mitään, vaan puristi lämpimästi pientä kättä ja vaaleahiuksinen nuori rouva teki häneen jälleen saman vaikutuksen kuin ensi näkemälläkin, hän oli voimakas ja hyvä ja hänen läsnäolonsa oli suloisen rauhoittavaa kuin äidin hyväily.
Kaupunki oli yhtä synkkä ja surumielinen kuin aamullakin. Iltahämy laskeutui kapeille kaduille, jotka vilisivät sotamiehiä. Useimmat puodit olivat suljetut. Talot näyttivät autioilta ja asumattomilta, vaikka katu oli niin täynnä väkeä, ett'ei tahtonut päästä eteenpäin. Tuuppiloimalla pääsivät langokset sekä Jean vihdoin raatihuoneen luo ja tapasivat siellä tehtailija Delaherchen, joka hauskuudekseen kuljeksi väkijoukossa. Hän tunsi heti Mauricen, tervehti ystävällisesti ja kertoi juuri saattaneensa kapteeni Beaudoinin Floingin luo, 106:s rykmentti oli siellä; ja hän ihastui kuullessaan Weissin aikovan Bazeillesiin, sillä häntäkin halutti käydä värjäyslaitostaan katsomassa.
— Sittenhän meillä on sama matka. Vaan mennäänpäs täältä, ruununvoudin talon ohi, niin saamme ehkä nähdä keisarin.
Siitä lähtien kun hän oli Baybelissa päästä puheisiin keisarin kanssa, ei Napoleon III mennyt hänen mielestään, ja nyt hän sai Jeanin ja Mauricenkin mukaan vedetyksi. Ruununvoudin talon ympärillä oli paljon väkeä ja he keskustelivat innokkaasti matalalla äänellä, vaan vaikenivat aina kun joku sisään tahi ulos rientävä upseeri kulki ohitse. Hämärän varjot peittivät jo puiden latvat ja virran kohina kuului selvästi oikealta talojen takaa. Jotkut tiesivät, että keisari oli hyvin vastahakoisesti lähtenyt Carignanista ja ett'ei hän tahtonut kuulla puhuttavankaan Mezièresiin lähdöstä. Hän tahtoi olla siellä, missä vaara uhkasi, ja arveli läsnäolonsa innostuttavan joukkoja. Muutamat sanoivat keisarin jo aikoja paenneen etemmäksi, vaan että eräs upseeri, joka oli tavattomasti keisarin näkönen, oli jäänyt Sedaniin petkuttamaan ihmisiä. Toiset vakuuttivat valalla, että olivat nähneet ajavan ruununvoudin puutarhaan vaunuja, jotka olivat täynnä uusia kahdenkymmenen frangin kultarahoja. Voi, niitä oli satoja miljoonia kappaleita ja ne olivat kaikki keisarin omia! Ja ne eivät todellisuudessa olleetkaan muuta kuin tavallinen kuormasto, joka oli koko ajan seurannut mukana, hovivaunut, kahdet kalessivaunut, 12 tavararattaat, jotka olivat kaikkialla herättäneet niin suurta huomiota. Sedanilaiset kuiskailivat, että vaunujono oli koko ajan häirinnyt sotajoukon liikkeitä ja että se nyt oli ajettu ruununvoudin syreenipensaiden taakse piiloon ihmisten silmiltä.