— Hyvästi! sanoi Maurice lankoaan syleillen.
— Ei ei — kyllähän me vielä tapaamme toisemme ja piankin ehkä! huusi tehtailija iloisesti.
Jean löysi heti rykmenttinsä, jonka teltat olivat riveissä mäenrinteellä kirkkomaan takana. Sinne eroitti vielä kaupungin talojen katot ja taaempata Balanin ja Bazeillesin, jonka niityt ulottuivat Rémillyn harjuun, sekä vasemmalla Garennen metsien tumman peiton ja Maasin vaalean, luikertelevan juovan, Maurice unohtui katselemaan laajaa maisemaa, joka vähitellen painui öiseen pimeyteen.
— No, nyt tulee korpraali, huusi Chouteau, olitteko ruokaa hakemassa?
Miehet riensivät hänen ympärilleen. He olivat kuljeksineet koko päivän joukoissa eli yksitellen ja järjestyksestä ei ollut puhettakaan. Upseerit olivat aivan neuvottomia, hyvä ett'eivät sanoneet suurta kiitosta kun he viimeinkin saapuivat paikoilleen.
Juuri äskettäin oli kapteeni Beaudoin tullut. Kello kaksi oli Rochas saapunut keräämiensä miesten kanssa, ehken kaksi kolmatta osaa komppaniasta. Nyt se jo alkoi olla täysilukuinen. Toiset olivat humalassa ja toiset eivät olleet saaneet suuhunsa mitään, ruokaa ei näytty nytkään jaettavan — no, siihen oli jo totuttu! Loubet oli kyllä ollut keittopuuhissa, oli siepannut naapurin pellosta muutamia kaalinkupuja, vaan se keitto oli jokseenkin mautonta, ei ollut voita eli muuta rasvaa eikä suolan raettakaan panna sekaan; suolet vonkuivat tyhjyyttään.
— Korpraali, sanokaa nyt, te olette aina niin kekseliäs, jatkoi Chouteau imarrellen. Vaikka en minä puolestani mitään kaipaa, Loubet ja minä, hai, meillä on naistuttavia ja meillä on ollut hyvä aamu!
Kaikki katsoivat odottaen Jeaniin, kaikkihan häneen luottivat. Lapoulle ja Pache olivat varsinkin kurjan näkösiä, he eivät olleet saaneet suun täyttä ruokaa koko päivänä ja olivat aina tottuneet luottamaan Jeaniin. Eikä heidän luottamuksensa joutunut nytkään häpeään. Korpraalin sydäntä kirveli sääli ja katumus, että oli jättänyt komantonsa, hän avasi reppunsa ja jakoi miehille leivänpuolikkaan.
— Hyvää on, hyvää on, jupisi Lapoulle ahmien osaansa ja Chouteau teki lukemattomia ristinmerkkiä sekä luki suu täynnä isämeidät ja kiitosrukoukset.
Gaude puhalsi räikyvän merkin, mutta leirin perältä ei kuulunut vastausta, se vaipui kohta hiljaisuuteen. Kersantti Sapin katsahti, oliko hänen mieslukunsa täysi, ja mutisi väsyneesti hymähtäen: