— Kaikki ovat, mutta huomenna ehken puuttuu muutamia joukosta.
Jean katsoi pitkään hänen hienopiirteisiä kalvakkaita kasvojaan ja silloin hän lisäsi tyynesti:
— Niin niin, huomen illalla ei minuakaan ole enää!
Kello kävi kymmenettä. Yö tuntui muuttuvan kylmäksi, sillä virrasta nousi sankka sumu ja peitti tähdet. Ja Maurice, joka makasi aivan lähellä Jeania, tuumasi, että on parasta mennä telttaan suojaan. Mutta vaikka heitä väsytti ja jäsenet olivat kipeät, ei uni kuitenkaan tullut, ja he katselivat kateudella luutnanttia, joka maata koristi viittaansa kääriytyneenä paljaalla maalla.
Eräästä teltasta kiilui valkeata. Översti sekä muutamat upseerit valvoivat. Översti Vineuil oli ollut koko iltapäivän hyvin levoton, ei kuulunut käskyjä, rykmentin asento ei miellyttänyt häntä, vaikka olikin jo ominpäin siirtynyt hiukan taaemma. Kenraali Bourgain-Desfeuilles makasi sairaana, kuten sanottiin, "Kultaristissä" Sedanissa ja översti päätti lähettää upseerin hänen puheilleen, sanomaan että uusi asento oli hänen mielestään vaarallinen, seitsemäs osasto oli liiaksi hajallaan ja sen puolustettavana aivan liian pitkä linja, virran mutkasta Garennen metsään.
Taistelu alkaa luultavasti heti päivän noustua, joten joukoilla on hätäisesti seitsemän, kahdeksan tuntia lepoaikaa.
Kun valopilkku överstin teltassa sammui, hämmästyi Maurice nähdessään kapteeni Beaudoinin hiipivän heidän ohitsensa kaupunkiin päin. Yö pimeni pimenemistään, virrasta nouseva sumu levisi kuin kostea huntu leirin yli ja kätki kaikki.
— Jean, nukutko sinä?
Jean nukkui ja Maurice oli yksin. Hän ei välittänyt lähteä toisten luo telttaan, he korsasivat kaikki kilpaa luutnantin kanssa. Kun suuret sotapäälliköt nukkuvat ratkaisevan taistelun edellä, on heidän ruumiinsa luultavasti niin väsynyt, ettei levottomuuskaan voi pitää heitä valveilla. Koko leiristä ei kuulunut muuta ääntä kuin sotamiesten säännöllinen hengitys. Se kohosi hiljaa ja yksitoikkoisesti peittävään sumumereen. Maurice tiesi viidennen osaston olevan aivan muurien alla, ensimmäinen oli hajallaan Garennen metsän ja la Moncellen kylän välillä ja kahdestoista puolusti Bazeillesia, joka oli toisella puolen Sedania. Ja ensimmäisestä viimeiseen telttaan nukkuivat joka mies, puolen peninkulman alalla kohoilivat hiljaiset hengenvedot kylmään yöilmaan. Vaan Maurice oli kuulevinaan muutakin ääntä, se kuului kaukaa, hyvin kaukaa, niin hiljaa, hiljempaa kuin Jeanin huokaus, hiljempaa tuulen suhinata: ratsuväen töminää, ruutivaunujen tärinätä ja jalkamiesten, tuhansien miesten, tahdikasta astuntaa. Se kuului sieltä kaukaa, harjujen rinteiltä, missä mustat muurahaiset marssivat eteenpäin pysähtymättä, levähtämättä, yönkään esteitä pelkäämättä.
Ja laaksossa sammuivat tulet yht'äkkiä; silloin tällöin kuului ikäänkuin huutoa; pimeydestä nousi kammottavia kuvituksia hänen mieleensä täyttäen viimesen odotuksen yön pelolla ja ahdistuksella.