Översti pysähtyi, kutsui erästä haamua, joka riensi hänen luokseen, kevyesti, sievästi, säntillisesti.
— Tekö se olette, Beaudoin?
— Niin, hra översti!
— Aa, — rakas ystävä! Mac-Mahon on lyöty Fröschwillerin luona, Frossard Spichernissä ja de Failly puristettu niiden väliin … Fröschwillerin luona, — yksi ainoa osasto kokonaista armeijaa vastassa … urhouden sankaria! Ja kaikki mennyttä, tappio, mieletön pelko vallalla, — Ranska avoinna viholliselle…!
Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä; ei voinut enää kuulla, mitä hän puhui, kolme herraa katosi kuin varjot yön pimeyteen.
Maurice hyppäsi ylös, koko ruumiinsa vapisi.
— Armias Jumala!
Muuta hän ei voinut sanoa. Kuolema sydämmessä ähkyi Jean:
— Niinkö piti käydä… Hän oli sittenkin oikeassa, teidän lankonne, hän sanoi, että preussiläiset ovat väkevämmät.
Maurice raivostui; hän olisi voinut kuristaa Jeanin. Ovatko preussiläiset väkevämmät? Tämä ajatus loukkasi syvästi hänen ylpeyttään. Mutta talonpoikaispoika pitkitti levollisesti ja vakavasti: