Vaan Chouteau nauroi ja vihelsi. Hän välitti viisi niistä ilmiannoista! Jos hän tappeli eli oli tappelematta, niin eikös se ollut hänen oma asiansa: ketä se koski, jos hän säästi yhden patroonan muidenkin varalta kuin preussiläisten. Nyt, kun taistelu oli alkamaisillaan, hävisi hänestä viimenenkin velvollisuuden tunto; ja minkäpä hänelle teki! Hän lähti silloin kun halutti. Ja hän lateli taas törkeyksiään, yllytti toisia korpraalia vastaan, joka ei pitänyt huolta, että he saisivat edes ruokaa. Kenenkäs muun syy se oli kuin hänen, ett'eivät olleet moneen Herran päivään saaneet sitä eli tätä suuhunsa. Muilla komannoilla oli ollut sekä lihaa että lientä. Mutta herra korpraali ja hänen ystävänsä, tämä toinen herra, olivat olleet tyttöpaikoissa Sedanissa. Olipa nähty!
— Sinä olet tuhlannut komannon rahat, niin olet; koetappas tehdä tyhjäksi jos voit, renttu!
He raivostuivat yhä enemmän. Lapoulle pudisteli nyrkkiään Jeanin nenän alla, hiljainen Pachekin oli niin hurjana nälästä, että vaati selitystä. Loubet käyttäytyi kaikista järkevimmin, hän nauroi tapansa mukaan ja arveli, että on sikamaista hyökätä omien kansalaisten niskaan kun preussiläiset ovat ihan silmäin alla. Hän ei suvainnut tappelua eikä rähinää ja vetosi rahasummaan, jonka oli saanut lähtiessään toisen edestä palvelukseen.
— Jos luulette ett'ei minun nahkani ole minkään arvoinen, niin siinä erehdytte!… Minä näytän teille vielä mihin kelpaan.
Maurice ja Jean, joita heidän suunpieksämisensä alkoi kiukustuttaa, vastasivat terävästi puolustaen itseään syytöksiltä, kun vahva ääni huusi sumusta:
— Mitä se on? Mitä riitaa se on? Ketkä lurjukset siellä toisiaan haukkuvat?
Ja luutnantti Rochas ilmestyi, kepilakkinsa sateen ja päivän haalistamana, nuttu napittomana, koko laiha pitkäsäärinen olento köyhän ja kurjan näkösenä. Vaan silmät vilkkuivat kuitenkin taisteluintoa ja viikset olivat pörhällään.
— Herra luutnantti, huusi Jean, nämä miehet tässä sanovat, että me olemme petetyt … että kenraalit ovat myöneet meidät preussiläisille…
Luutnantille ei tämä ajatus ollut aivan vieras, hänkin kaipasi selitystä yhteen ja toiseen käsittämättömään tapahtumaan.
— No, no, mitä se teihin kuuluu?… Eihän se teidän asianne ole!… Teidän asianne on totella ja tapella ja koska preussiläiset nyt ovat täällä, niin annetaan heille kerrankin sellainen selkäsauna, että muistavat pitemmän aikaa!