Usvaverhon takana jymisivät Bazeillesin tykit. Rochas levitti kätensä.
— Kuuletteko, pojat! Siellä he nyt ovat!… Ja nyt me annamme heille pyssynperästä, eikö niin, pojat?
Kuultuaan tykinpauketta, ei luutnantti enää voinut muuta ajatella, ei muistanut enää väsyttäviä marsseja, ei joukkojen kurjuutta, ei Beaumontin tappiota eikä viimeistä surkeata matkaa Sedaniin. Nyt loppuivat surut, nyt alkoi taistelu ja hän oli varma voitosta. Ei ollut luutnantti oppinut mitään eikä mitään unhoittanut, hän halveksi vieläkin koko sydämmestään "saksalaista", oli yhtä tietämätön kuin ennenkin uudenaikaisesta sotataidosta ja luotti kuten sodan alkaessakin järkäktämättömästi Ranskan onneen. Afrikassa, Krimillä, Italiassa, kaikkialla olivat ranskalaiset joukot vieneet voiton, ja nytkö hän epäilisi? Ei, siihen hän oli liian vanha!
Hän remahti leveään nauruun. Hänet valtasi halu osoittaa myötätuntoisuuttaan väelle, joka rakasti häntä kuin yksi mies, vaikka välistä pelkäsikin.
— Kuulkaahan, lapset, ottaisitte ennen pienen naukun aamukylmään kuin ilman aikojaan pärisette… Minä tarjoan, niin juotte minun terveydekseni, eikö niin?
Ja hän veti suuresta taskustaan esille viinapullon ylpeydellä mainiten, että oli saanut sen naiselta. Edellisenä päivänä oli hänet nähty erään ravintolan takakammarissa liehakoimassa bufettineitiä, jota istutti polvellaan. Miehet nauroivat ja ottivat kernaasti kun luutnantti kaatoi taskumatistaan itsekunkin keittokuppiin osansa.
— No, juokaa nyt pojat, juokaa tyttönne malja, jos teillä nimittäin on, ja Ranskan kunniaksi. Olkaa iloisia pojat, niin olen minäkin!
— Siinä luutnantti on oikeassa; teidän maljanne, luutnantti, ja kaikkien iloisten poikien malja!
He kallistivat kuppia ja olivat tyytyväisen näkösiä. Pieni naukku oli varsin paikallaan aamueineeksi, vihollista vastaan lähtiessä. Minkäpäs tähden he eivät antaisi preussiläisiä selkään? Onhan onni ennenkin äkkipäätä kääntynyt! Kertoihan luutnantti pahus Bazainen olevan tulossa, että häntä odotetaan iltapuoleksi! Ja vaikka luutnantti sattui innostuksessaan osoittamaan Belgiaan päin kun piti näyttää, mistä apua tulee, toivoivat sekä Maurice että kaikki muut parasta. Ehken nyt viimeinkin saavat korvata tappiot!
— Mutta mitä me oikeastaan odotamme, herra luutnantti, kysyi joku.
Miks'ei jo marssita?