Kenraali Douay oli kyllä käskenyt siirtää kaksi reserviosaston patteria tänne ja miehet kääntyivät joka hetki nähdäkseen tokko kanuunoita jo saapuisi.
— Se on naurettavaa, — kerrassaan hävytöntä, sanoi kapteeni Beaudoin, joka marssi hermostuneena edes takaisin miestensä edessä.
Huomattuaan syvennyksen maassa, kääntyi hän Rochasin puoleen kysyen:
— Kuulkaa herra luutnantti, eiköhän komppania voisi piiloutua tuonne?
Rochas seisoi paikallaan ja vastasi olkapäitään kohottaen:
— Voi, herra kapteeni, siellä tai täällä, no, leikki kun leikki; parasta pysyä niin hyvällä tuulella kuin suinkin.
Nyt oli kapteenin kärsivällisyys lopussa, hänen, joka muuten ei koskaan kironnut:
— Hiiteen kaikki! Tällä tavalla ei ainoakaan meistä pääse täältä elävänä takaisin. Tai onko tarkotus että meidät teurastetaan täällä muitta mutkitta?
Hän käveli sinne tänne löytääkseen paremman aseman komppanialle. Hän oli ottanut tuskin kymmentä askelta kun katosi kovan pamauksen kuuluessa, — kranaatti oli sattunut hänen oikeaan jalkaansa. Hän makasi selällään päästäen kimakan huudon.
— Se on totta, mutisi Rochas, ei hyödytä pitää sellaista kiirettä.
Sen, mitä haluaa, sen saa.