— Kuka? Mikä numero kaksi?
— Hän, jonka käsivarsi — —
— No, vai niin! Hyvä, tuokaa N:o 3. Alileuka, tiedättehän!
Ja ihmeteltävän sukkelasti leikkasi hän yhdellä ainoalla leikkauksella jänteen poikki aina luuhun saakka. Sääriluu ja pohkio paljastettiin, kääre pantiin tueksi molempien väliin; sitte sahattiin ne poikki ja sairaanhoitajalla oli jalka kädessä.
Vuoti ainoastaan vähän verta, sillä apulainen puristi suonia; suonet sidottiin joutuun. Mutta Bouroche ravisti päätään ja kun apulainen otti sormensa pois, sanoi hän — sairas ei ollut vielä valveilla eikä siis voinut kuulla heitä —:
— Tämä on ikävää, valtasuonista on matkalla juossut paljon verta.
Hän teki kädellään liikkeen, kohotti olkapäitään:
"Mitä hyödytti kaikki hänen vaivansa". Tässä oli taaskin eräs raukka valmiina — hänen kasvoihinsa tuli jälleen epätoivon ilmaus; tämähän oli hullusti, kun ei voi pelastaa edes neljää kymmenestä.
Hän pyyhki otsaansa, pani nahan haavan päälle — neuloi kolme pistosta.
Nyt kääntyi Gilberte. Delaherche oli sanonut hänelle, että kaikki oli ohitse, nyt voisi hän katsoa.