Mutta haavoitettu avasi silmänsä — hän oli täydessä tajunnassa — vastasi heikolla äänellä:
— Ei, — luulen kuolevani, — ja hyvinkin pian!
Kaikki kolme katsoivat häntä surullisesti.
— Mutta herra kapteeni, miten voitte niin puhua, mutisi Gilberte, joka huolimatta pelostaan pakotti itsensä hymyilemään. Kuukauden kuluttua olette jo terve!
Beaudoin pudisti päätään — hän katseli ainoastaan Gilberteä äärettömän surullisesti, pelätessään että hänen täytyisi kuolla niin nuorena, jolloin elämä hymysuin tarjoaa onnea.
— Minun täytyy kuolla, minun täytyy kuolla! Oi se on hirveätä!
Samassa huomasi hän likaiset kätensä ja rikkinäisen univormunsa. Häntä kiusasi olla tällaisessa tilassa naisten läsnä ollessa. Hän ei voinut sitä kärsiä ja tämä ajatus toi hänelle mielenmalttinsa takasin.
Hän hymyili heikosti.
— Mutta jos kuolen, tahtoisin kuitenkin kuolla puhtain käsin. Rouvaseni, tahtoisitteko olla hyvä ja antaa minulle vähän vettä ja pyyhinliinan.
Gilberte, tuotuaan mitä hän pyysi, tahtoi itse auttaa. Tästä hetkestä pysyi hän rohkeana, tahtoi kuolla levollisena täydessä tajunnassa. Delaherche auttoi vaimoaan järjestämispuuhissa.