Kun Delaherche meni Mauricen ja Jeanin kanssa ruokasaliin, kutsui äiti häntä.
— Tule tänne vähäsen, översti saattaa minut levottomaksi.
Översti Vineuil makasi silmät auki ja houraili:
— Mitä se tekee, vaikka preussiläiset sulkevatkin meiltä tien Mezièresiin … katsokaa … tuolla ne astuvat Falizetten metsässä … toiset taas tuolla Givonnen laaksossa… Rajahan on aivan meidän takanamme … yhdellä hyppäyksellä pääsemme Belgiaan, — mutta tappakaamme ensin niin monta kuin mahdollista… Sitä tarkoitin eilenkin…
Nyt kohtasi hänen katseensa Delaherchen. Översti tunsi hänet, — ajatukset näyttivät selkenevän, kuin olisi hän herännyt houreistaan. Kolmannen kerran kysyi hän:
— Onko kaikki jo päättynyt?
Tehtailija ei voinut enään pidättää tyytyväisyyttään.
— On, Jumalan kiitos kaikki on päättynyt täydellisesti. Tällä hetkellä on sopimus jo vahvistettu.
Överstin onnistui vinhalla liikkeellä nousta pystyyn, huolimatta sidotusta jalastaan. Hän tarttui miekkaansa, joka oli jäänyt tuolille sängyn viereen, ja tahtoi musertaa sen. Mutta kädet vapisivat liiaksi — se luisui alas lattialle.
— Taivaan tähden! Ottakaa se pois häneltä, hän voi vahingoittaa itseään, huusi Delaherche. Ottakaa joutuun se pois!