— Se on oikein, se on oikein, me väijymme häntä, huusi Lapoulle hurjasti. Katsotaanpas sitten!
Hän puristi kätensä nyrkkiin, pelkkä toivo, että saisi syödäkseen, teki hänet raivoisaksi. Hyvän ruokahalunsa tähden hän kärsi enemmän kuin toiset, hänen tuskansa olivat kauheat, hän oli jo ruohojakin syönyt nälkäänsä sammuttaakseen. Hän ei ollut jumalan jyvää maistanut sitten kuin toissapäivänä, sillä hevosen lihasta ja valkojuurikkaista oli hän yöllä saanut hirveän vatsurin. Vaikka hän oli vahva, oli hän niin kömpelö, että hän ruokavaroista taistellessa ei koskaan saanut mitään. Leipänaulasta olisi hän nyt henkensä antanut.
Hämärissä Pache hiipi Glairetornin puitten välitse, ja toiset seurasivat häntä varovasti.
— Hän ei saa aavistaakkaan, että olemme täällä, sanoi Chouteau.
Piiloon paikalla, jos hän kääntyy.
Sadan askeleen päässä Pache nähtävästi luuli olevansa yksin, sillä hän kulki kiireemmin eikä edes vilkaissut taakseen. Helposti he voivat häntä seurata läheiseen kivilouhokseen, josta hän nosti pari suurta kiveä ja niiden alta kätköstä otti leivänpuoliskon. Se oli hänen viimeinen säästönsä.
— Kirottu konna! kirkui Lapoulle. Sekö sinun salaisuutesi on! Anna se minulle, se on minun osani!
Antaa heille leipänsä! Minkätähden? Hurjistuneena hän oikaisihe, niin pieni ja hintelä kuin olikin, ja puristi leipää vasten rintaansa. Hänelläkin oli nälkä.
— Suus kiinni! Se on minun!
Kun Lapoulle kohotti nyrkkinsä lyödäkseen häntä, pakeni hän, juoksi minkä jalat kestivät, syöksyi kivilouhokselta tasangolle ja riensi Doncheryyn päin. Toiset seurasivat hengästyksissään, minkä kerkisivät. Mutta hän juoksi nopeammasti, sillä hän oli kepeämpi, ja kauhu ja tuska vei häntä kuin siivillä, hän pelkäsi kadottavansa ainoan omaisuutensa. Hän oli juossut jo melkein kilometrin ja lähestyi joen rannalla olevaa metsikköä, kun kohtasi Jeanin ja Mauricen, jotka olivat menossa yömajaansa. Heidän ohitsensa kiitäessään hän parahti tuskallisesti. Hämmästyneenä pysähtyivät ystävykset pientarelle katsomaan kummallista, hurjaa ajoa. Ja siten he näkivät kaikki.
Onnettomuudekseen Pache kompastui kiveen ja lankesi. Toiset tavoittivat hänet, kiroilivat, ulvoivat, ajon kiihdyttäminä kuin sudet, jotka hyökkäävät saaliinsa niskaan.