Lapsi oli herännyt ja nosti päätään. Unisilmin hän katseli ympärilleen. Yhtäkkiä lensi hälle päähän, mitä oli kuullut kylän poikain hokevan, ja hyvin vakasena selitti hän:
— Preussiläiset ovat sikoja!
Äiti sieppasi hänet syliinsä ja likisti häntä vasten rintaansa. Voi, tuota pikku raukkaa! — hänen ilonsa ja hänen tuskansa, jota hän koko sydämmestään rakasti. Kyyneleet tulvivat silmiin, kun hän lapseensa katsoi, hän kärsi, kärsi syvästi, kun kuuli toisten lasten leikkiessään nimittelevän häntä "preussiläiseksi". Silvine suuteli häntä ikäänkuin työntäisi sanat takaisin.
— Kuka sinua on opettanut niin pahasti puhumaan? Sellaista ei saa sanoa, kultaseni!
Kaarlo nauroi, että oli tikehtyä ja hoki kuten ainakin itsepäinen lapsi: preussiläiset ovat sikoja!
Mutta kun hän näki äitinsä itkevän, heittäytyi hän hänen kaulaansa ja itki, hänkin. Jumala, jumala! Joko uusi onnettomuus taas häntä kohtaa? Eikö siinä jo ollut kypikyllä, kun oli menettänyt Honorén, elämänsä ainoan toivon? Tuleeko nyt toinen kuin maan alta ja saattaa hänet turmioon?
— Tuleppas nyt, kultaseni, sanoi hän, niin vien sinut maata. Rakastan minä sinua sittenkin, — ethän sinä tahallasi mieltäni pahoita.
Prosper jäi yksin. Hän oli ahkerasti näverrellyt ruoskanvartta, ettei muka olisi Silvineä huomaavinaankaan.
Kaarlo oli tavallisesti ennen maata menoaan käynyt sanomassa hyvää yötä Jeanille, hyvälle ystävälleen. Kun Silvine sinä iltana, kynttilä kädessä meni Jeanin huoneeseen, istui sairas vuoteellaan ja tuijotti pimeyteen. Hän ei siis nukkunut? Ei, hän mietiskeli kaikellaista, olihan siihen aikaa hiljaisena talviyönä ja yksinään. Ja sillaikaa kun Silvine pani hiiliä tulisijaan, leikitteli Jean Kaarlon kanssa, joka kieppurehti vuoteella kuin kissan poikanen. Hän tiesi Silvinen kohtalon, häntä säälitti tuo oivallinen, onneton tyttö, joka niin paljon sai kärsiä sen miehen tähden, jota oli rakastanut, ja jolla ei ollut muuta lohdutusta kuin pieni poikaraukka, joka samalla oli äidin suurin suru. Silvine oli työnsä päättänyt. Kun hän otti lapsen vuoteelta, huomasi Jean hänen punaiset silmänsä.
Mitä oli tapahtunut? Mikä hänen mieltänsä taas pahoitti?