Mutta Sambuc iski nyrkkiä pöytään.
— Kirottu lurjus! Jos vain tiedätte missä hän maleksii, niin ilmoittakaa minulle; kyllä minä toimitan hänen kallonsa Maasiin, juomaan veljenmaljaa ulaanien kanssa. Ja — piru vie — sanassani pysyn!
Kaikki vaikenivat. Silvinen päätä huimasi. Kalpeana hän katsoa tuijotti miehiin.
— Siitä emme huoli puhua, sanoi Fouchard varovasti. Maljanne! … ja hyvää yötä!
He olivat toisen pullon tyhjentäneet.
Prosper, joka tallista palasi, nosti leipäsäkin kärriin. Mutta hän ei edes vastannut, käänsi selkänsä vain, kun hänen veljensä ja ne toiset lähtiessään huusivat: hyvää yötä … kohta tavataan!
Seuraavana päivänä kun Fouchard aamiaisen jälkeen oli yksin kotona, tuli Goliath itse ihka elävänä. Hän oli entisenlainen: suuri ja harteikas ja punakka ja yhtä tyytyväisen näköinen kuin ennenkin. Fouchard vähän kuin hämmästyi hänen tulostaan, vaan ei ollut niinä miehinään. Hän tirkisteli vain, kun preussiläinen kursailematta vääntäysi häntä tervehtimään.
— Hyvää päivää, Fouchard!
Nyt hän vasta oli tuntevinaan hänet.
— Vai niin, sinäkö se olet? Etpä laihtunut ole sitten viime näkemän.
Kylläpä oletkin pulskistunut!