— En; enpä niinkään. Silvine on lehmiä ruokkimassa. Etkös tahdo tavata
Silvineä?
Goliath rähähti nauramaan.
— Totta tosiaan… Silvinen tanttahan minä oikeastaan tulinkin tänne.
Fouchard nousi paikalla — oikein tuntui hänestä hyvältä — ja huusi kaikin voimin: Silvine! Silvine hoi! Täällä joku tahtoo tavata sinua.
Ja hän meni menojaan tyytyväisenä; kyllä se Silvine estää, ettei Goliath tee mitään ikävyyttä. Kun mies vielä vuosien perästä on noin pikeytynyt, niin ei hän ole vaarallinen vieras.
Silvine ei ollenkaan hämmästynyt, kun keittiöön tullessaan näki siellä Goliathin. Kynnyksellä hän oikaisihe; koko sydämmestään vihasi hän tuota miestä, joka siellä niin muka hyväntahtoisesti hymyili.
Goliath oli hämillään.
Pikku Kaarlo, joka Silvinen jälestä juosta kipitti, tarttui äitinsä hameeseen ja kurkisteli sen takaa vierasta.
Kiusallista oli vaitiolo.
Goliath katkaisi äänettömyyden.