— Ei, elä, siitä hän liiaksi ihastuisi.
Hän kääntyi Goliathiin ja sanoi: sinä et ole mikään sotilas, sinuun ei kannata luotia tuhlata. Teurastetaan sinut — kirottu koira — petturi — vakooja!
Hän kääntyi ja sanoi kohteliaasti: lainaisittekohan meille soikon,
Silvine?
Silvine ei ollut siihen asti liikahtanut paikaltaan. Hän seisoi jäykkänä kuin kanto, hän ei tajunnut, mitä ympärillä tapahtui, hän yhä vain mietti samaa, jota jo kaksi päivää oli mielessään hautonut. Ja kun hän kuuli soikkoa pyydettävän, totteli hän vaistomaisesti, meni samassa kellariin ja toi sieltä paikalla suuren soikon, saman, jossa hän tavallisesti pesi pikku Kaarlon vaatteita.
— Tehkää hyvin ja pankaa se pöydän alle — tuonne toiseen päähän!
Hän laski soikon lattialle, ja kun hän kohottautui, katsoivat he taas toisiinsa, hän ja Goliath. Kurjasen katse rukoili armoa — selvästi siinä kuvautui kuoleman kauhu.
Mutta nainen oli kuollut. — Silvinen valtasi kokonaan yksi ajatus, yksi toivo — tuon miehen kuolema, joka oli hänelle sama kuin pelastus. Hän asettui taas kaappia vasten.
Sambuc oli avannut pöydänlaatikon ja vetäsi sieltä suuren, terävän veitsen, jota lihaa leikatessa käytettiin.
— Koskapa sinä olet sika, niin minä teurastan sinut niinkuin sian.
Hän ei pitänyt kiirettä, keskusteli kaikessa rauhassa Cabassen ja Ducatin kanssa, mitenkä olisi parasta tehdä. Vieläpä siinä kiista syntyi, kun Cabasse väitti, että hänen kotipuolessaan, Provencessa, teurastetaan sikoja pää alaspäin, mutta Ducat vastusti sitä raakana ja epämukavana.