Hän oli nyt varakas mies, oli jo toisenkin kolikon pistänyt kirstunpohjalle; hän oli tyytyväinen ja toivoi vain rauhaa — ei tuota toki kauvan enää tarvinne odottaa — ja piti varansa, ettei joutunut mihinkään rettelöihin, sitten kun Dieuletmetsän sissit olivat jälettömiin hävinneet. Olipa hän ollut niinkin anteliaalla tuulella, että Prosperkin oli äskettäin saanut palkkansa — Fouchard ei näet hevillä olisi luopunut hänestä, vaikkeihän sillä Prosperillakaan ollut aikomusta taloa jättää. He kilistivät lasiaan — hän ja Prosper ja kilistipä hän Silvinenkin kanssa. Oli hän välistä ajatellut kosia Silvineä — se oli niin ymmärtäväinen ja ahkera, — vaan mitäpä se olisi hyödyttänyt? Eihän Silvine enää naimisia ajatellut, taloon hän jää ja talossa pysyy vielä sittenkin, kun pikku Kaarlosta on varttunut aika mies, ja hän vuorostaan lähtee sotaan.
Kun hän vielä oli kilauttanut lasiaan lääkärin ja Jeanin ja Henrietten laseihin, virkkoi hän: olkoon onneksenne! Koettakoon jokainen parastaan ja olkoon yhtä tyytyväinen kuin minäkin!
Henriette tahtoi välttämättömästi saattaa Jeania Sedaniin.
Jean oli siviilipuvussa; lääkäri oli lainannut hänelle päällysnutun ja huopahatun.
Päivä paistoi kirkkaasti, lumi narisi jalan alla. He aikoivat ajaa vain suoraan läpi kaupungin, mutta kun Jean kuuli, että översti yhä oli Delaherchessa, ei hän mitenkään saattanut kulkea siitä ohi, samalla hän kiittäisi tehtailijaa kaikesta avusta.
Onneton kaupunki, jossa jokikinen kohta muistutti tappiosta — tuskaa se vain tuotti Jeanille.
He ajoivat Maquakatua ja pysähtyivät tehtaan luo. Koko talo oli säikähdyksissä: Gilberte oli ihan tyrmistynyt, vanha rouva itki, ja tehtailija, joka juuri oli palannut tehtaasta — siellä hän puursi päivät päästään — voivotteli.
Översti oli huoneensa lattialla — kuolleena.
Ikkunat olivat peitossa, lamppu paloi lakkaamatta.
Lääkäri haettiin tuota pikaa, vaan hän ei saanut selvää; ei se ollut sydämmen halvausta, ei verensyöksyä. Översti oli kuollut kuin ukkosen lyömänä, mutta mistä salama tuli, sitä ei tiedetty. Vasta seuraavana päivänä löydettiin lattialta vanhan sanomalehden palanen, jossa kerrottiin Metzin antautumisesta.