Jean luuli, että kaikki oli lopussa, hän varmasti vakuutti, että murhaaminen oli kokonaan lakkautettu; hän kertoi vain, että joku osa vangeista oli lähetetty Versaillesiin.
Sinä aamuna oli Jeania vastaan tullut rannalla omituinen joukko: työmiehiä, paitahihasillaan tai nuttu päällä — kaikenikäisiä naisia, vanhoja, kurttunaamaisia ämmiä ja nuoria tyttöjä, — lapsia, jotka tuskin olivat viittätoista täyttäneet — kurja, uhkamielinen joukkue, jota sotamiehet kirkkaana päivänpaisteisena aamuna ajoivat Versaillesiin, jossa asukkaat — niin kerrottiin — meluten ja viheltäen ja kepeillään huimien ottivat heitä vastaan.
Sunnuntaina Jean kerralla kauhistui.
Se oli hirmuviikon viimeinen päivä.
Kirkkaana nousi aurinko ja lämpimästi sen säteet valaisivat pyhäaamua; mutta ilmassa tuntui jo kuolon taistelun väristyksiä.
Juuri ikään oli tullut tiedoksi, että panttivangit oli surmattu, samoin arkkipiispa ja Madeleinekirkon kirkkoherra ja keskiviikkona jo ollut la Roquettessa kova verilöyly, torstaina oli Arcueilin munkit ammuttu heidän pakoon pyrkiessään kuin jänikset juoksusta, perjantaina oli joukko muita pappia ja santarmia, yhteensä neljäkymmentäseitsemän, saanut surmansa Haxonkadulla; — ja hurja kostonhalu oli taas vallalla, sotamiehet tappoivat kaikki vangit, jotka käsiinsä saivat.
Hellittämättä paukkuivat pyssyt tuona kauniina sunnuntaina Lobaun kasarmin pihalla, jossa veri vuoti virtana, jossa huudot ja kuolonkoraukset toisiaan seurasivat, ja ruudinsavu täytti ilman.
Kaksisataa kaksikymmentäseitsemän polosta, jotka sieltä täältä oli haalittu, ammuttiin la Roquettessa yhtaikaa.
Père-Lachaisessa, jota neljä päivää oli pommitettu ja nyt vihdoin askel askelelta valloitettiin, asetettiin sata neljäkymmentä kahdeksan kiviaitaa vasten, jonka valkoista kalkitusta pitkin veripuroja virtasi; kolme heistä, jotka vain haavoittuivat, pakeni, mutta heidät otettiin kiinni ja surmattiin. Jos oli joukossa roistojakin, niin monta, monta vertaa enemmän oli viattomia, jotka kommuunin tautta menettivät henkensä.
Kerrottiin, että mestausten lakkauttamiskäsky oli tullut Versaillesista. Mutta siitä huolimatta surmaamista jatkettiin. Thiers, maan pelastaja, oli muka Pariisin murhaaja, mutta sitä vastoin marsalkka Mac-Mahonia — joka Fröschwillerissä oli tappiolle joutunut — ylistivät julistukset joka paikassa Père-Lachaisen voittajana.