— No, yhäkö sitä vielä pakottaa, sitä kantapäätä?
Ja kun kohta jälkeen levättiin muutama minuutti antoi hän hyvän neuvon:
— Riisukaa kengät ja sukat pois ja kulkekaa avojaloin, niin kostea savi lieventää kipua.
Maurice seurasi neuvoa ja siten hänen oli todellakin paljon helpompi astua, ja hän tunsi syvää kiitollisuutta korpraalia kohtaan. Onneksi heille oli sattunut sellainen mies, joka ymmärsi asiansa, tiesi aina mitä oli tehtävä ja oli aina neuvokas. Hän ei tosin ollut muuta kuin pelkkä talonpoika, vaan kuitenkin kerrassa kelpo mies.
Oli jo myöhä kun he saapuivat Contreuveen, johon oli päätetty pysähtyä yöksi. Seudut olivat muuttuneet toisellaisiksi, nyt oltiin Ardenneissa. Suurilta, alastomilta harjuilta, joille seitsemäs osasto sijoittui leiriin, oli laaja näköala Aisnelaaksoon päin.
Kuuden aikaan ei Gaude vielä ollut kutsunut ruokavarojen jakoon ja Jean lähti katsomaan soveliasta paikkaa teltalle, hän arveli tuulen kiihtyvän yöllä. Miehiä neuvottiin valitsemaan hiukan viettävä paikka, pystyttämään paalut kallelleen ja kaivamaan teltan ympäri pieni vako, jota myöten sadevesi pääsisi juoksemaan. Mauricen ei tarvinnut ottaa osaa näihin ylimääräisiin töihin, koska hänen jalkansa oli niin kipeä, ja hän katseli kummastuksella, miten kätevä ja nerokas heidän kömpelön näköinen talonpoikais-korpraalinsa oli. Hän oli menehtymäisillään väsymyksestä, mutta muuten hyvällä mielellä ja sydän toivoa täynnä, Reimsistä saakka he olivat tulleet hyvää kyytiä, yhdeksän peninkulmaa kahdessa marssissa. Jos he jatkoivat sillä tapaa, ei ollut epäilemistäkään etteivät he pian saisi lyödyksi toista saksalaista armeijaa ja yhtyisivät Bazaineen ennenkun kolmas, joka oli Vitry-le-Français'n luona ja jota kruununprinssi johti, ennätti tunkea Verduniin.
— Mutta, — mitä tämä tietää? Ei suinkaan meillä ole aikomus kuolla nälkään? kysyi Chouteau, joka yhtäkkiä havaitsi kellon jo käyvän seitsemättä eikä kukaan puhunut ruuasta sanaakaan.
Jean oli jo laitattanut Loubetilla tulet ja asettanut vesikattilan kiehumaan ja kun ei heillä ollut puita oli hänestä parasta heittäytyä tietämättömäksi kun miehet kiskoivat lautoja lähellä olevasta puutarhanaidasta. Vaan kun hän alkoi puhua sianlihakeitosta täytyi heidän tunnustaa, että niin hyvin läski kuin ryynitkin olivat jääneet maantieliejuun Saint-Etiennen tiellä. Chouteau valhetteli kuin mies ja vannoi, että kääry oli irtautunut hänen laukkunsa päältä ja pudonnut tielle niin ettei hänellä ollut aavistustakaan koko asiasta ennenkuin täällä perillä vasta huomasi, että se oli poissa.
— Te siat, tiuskasi Jean vimmastuneena, menette ja heitätte jumalan viljan tielle ettekä ajattele, että niin monta henkeä olisi niistä saanut täyteen tyhjän vatsansa!
Yhtä hullusti oli leiville käynyt. Ne olivat olleet reppujen päällä, kastuneet sateessa ja menneet sellaiseksi mäskiksi, että oli mahdoton suuhun pistää.