Loubet hankki enemmän puita ja laittoi hyvän valkean, Pache ja Lapoulle kynivät linnun kiireimmän kautta. Chouteau juoksi lainaamassa tykkimiehiltä pätkän purjelankaa, ripusti hanhen kahden pajunetin väliin, jotka asetettiin valkean eteen ja Maurice sai tehtäväkseen käännellä paistia, että siitä tulisi oikein kypsää. Ja alle pantiin ruokakuppi, johon rasva pian alkoi tippua. Se oli jotain! Paistinhaju houkutteli koko rykmentin liikkeelle ja he seisoivat ihaillen piirissä hanhen ympärillä. Sinä päivänä ei käynyt valittaminen! Hanhipaistia ja perunoita, juustoa ja leipää ja kahvia. Jean oli emäntänä ja miehet söivät minkä jaksoivat. Ja tykkimiehillekin vietiin pala nuoran vuorosta.
Mutta upseerit saivat sinä iltana kilistää suolivyötään, kenttäravintola oli ajanut samaa tietä kuin kuormasto. Kun tapahtui ettei muonavaroja voitu jakaa, keksi väestö aina jonkun keinon, auttoivat toisiaan ja jakoivat mitä heillä oli, vaan upseerien täytyi, silloin kun kenttäravintola ei ollut kunnossa, nähdä nälkää.
Sentähden hymyili Chouteau itsekseen, kun kuuli kapteeni Beaudoinin meluavan huonosta järjestyksestä ja järsi levollisesti hanhenluuta suupielet rasvassa. Hän iski silmää toisille kapteenin ohi astuessa ja sanoi pilkallisesti:
— Vilkaiskaapa tuota jäykkäsäärtä! Kyllä mahtaa paistinhaju kutkuttaa nenää! Mitähän tuo antaisi hanhen hännästä?
Kovin olikin kapteeni nälkäisen näkönen ja se nauratti miehiä, sillä he eivät pitäneet kapteeni Beaudoinista. Liian nuori ja liian äkänen ja kopea! Näytti siltä kuin hän olisi aikonut nuhdella miehiä tuosta sopimattomasta iloisuudesta, vaan hän malttoi mielensä, pelkäsi sotamiesten huomaavan, miten nälkä hänellä oli, ja astui ohitse ylpeästi, selkä suorana.
Luutnantti Rochas, joka ei ollut saanut enemmän ruokaa kuin kapteenikaan, sattui myös tulemaan lähelle onnellisia paistinsyöjiä. Hän rakasti väkeään, ensiksikin siksi, että hän niin hyvin käsitti heidän vastenmielisyytensä kapteeni Beaudoinia, tuota itserakasta lurjusta, upseerikoulusta lähtenyttä keikaria kohtaan, ja toiseksi sentähden, että oli itsekin kulkenut reppu selässä.
Jean iski silmää kumppaneilleen ja meni luutnantin jälessä teltan taa.
— Suvaitsetteko, herra luutnantti! Jos te ette pane pahaksi niin me kernaasti…
Ja hän tarjosi luutnantille astian, jossa oli hyvä pala hanhipaistia, kuusi perunata ja leipää.
Kyllä maistui uni tänäkin yönä. Jeanin miehet nukkuivat heti kylelle käännyttyään. Ja heidän täytyi kehua korpraaliaan, joka oli neuvonut heitä teltan pystyttämisessä, sillä kahden aikaan yöllä nousi rajuilma, tuuli ja satoi ankarasti. Monta telttaa kaatui ja miehet juoksentelivat läpimärkinä etsimässä jotain suojapaikkaa, vaan heidän telttansa pysyi pystyssä ja vesi juoksi pois pientä ojaa myöten, jonka Jean oli kaivatuttanut sen ympärille.