Prosper kohotti olkapäitään, hän oli kyllästynyt koko komentoon, ja silitteli väsyneesti Zephirin kaulaa.
— Vielä mitä! Hevoset täällä kyllä saavat olla liikkeessä, mutta miehillä ei ole mitään tekemistä. Harmillista!
Kun Maurice sinä iltana riisui sukan jalastaan katsoakseen kantapäätä, jota taas oli kauheasti kirvellyt, lähti nahka irti ja veri purskahti esille. Jean kuuli hänen voihkahtamisensa ja tuli levottoman näkösenä katsomaan.
— Mitä tämä on? Ei, antakaa nyt minun hoitaa tuota jalkaa, muuten voi tapahtua, että jäätte meistä jonnekin makaamaan, ja se olisi surkeata!
Hän istahti maahan ja pesi haavan kylmällä vedellä sekä sitoi liinarievuilla, joita kaivoi laukustaan. Hän piteli hiljaa ja hellästi, melkein äidillisesti kipeää jalkaa, paksut sormet osasivat olla tarvittaessa näppärät ja sujuvat.
Maurice tuli kummallisesti liikutetuksi, hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, ja hän katsoi, sydämmestään kaihoten veljellistä rakkautta, lempeästi talonpoikaan, jota oli ensin vihannut ja halveksinut.
— Sinä olet kelpo mies, Jean… Kiitos nyt, vanhus!
Ja onnellinen hymy vakavilla kasvoillaan sinutteli Jeankin toveriaan.
— Ei mitään kiittämistä, pikku ystävä!… Minulla on täällä tupakkaa, tahdotko sikarin?