He eivät olleet saaneet edellisenä iltana kuin hiukan perunoita, ruoanhoito kävi päivä päivältä epäsäännöllisemmäksi ja kurjemmaksi alituisesti sinne tänne marssittaessa eikä saapunut enää koskaan oikeassa ajassa perille. Kukaan ei tietänyt varmasti neuvoa, missä harhailevat joukot milloinkin pysähtyivät, minne ne taas kääntyvät, — ja muonanjako oli huonolla kannalla.
Loubet ojensi jäykkiä sääriään ja nauroi pilkallisesti.
— Eli ehken hanhipaistia ja perunoita!
Joka mies oli ärtysellä päällä. Ei jaksa olla hyvällä tuulella kun vatsa on tyhjä. Ja vettä satoi yhtä kyytiä, maa oli likomärkä eikä ollut edes heiniäkään alla.
Kun Pache teki ristinmerkin aamurukouksensa luettuaan, huusi Chouteau äkäsesti:
— Rukoilisit sitä hyvää jumalaasi lähettämään meille muutamia makkaroita ja puoli tuoppisen viinaa jokaiselle!
— Voi, sinä kaikkivaltias, kunpa olisi edes kuivaa leipää! huokasi
Lapoulle, joka tunsi nälän vaivoja pahemmin kuin muut.
Luutnantti Rochas käski heidän tukkia suunsa. Hän ei ilennyt enää kuulla aikamiesten naukuvan kuin pienet lapset ruokaa. Vetää tiukemmalle vyötä — sillähän siitä pääsee!
Kun asiat alkoivat käydä oikein hullusti ja kiväärinlaukauksia kuului joka silmänräpäys ympärillä, oli luutnantti Rochas saanut takasin entisen varmuutensa. Koska preussiläiset olivat saapuneet, niin mikäs hätä enää oli! Annetaan selkään! Ja hän kohautti halveksivasti olkapäitään kapteeni Beaudoinin takana — hienon herran, — jota oli kohdannut lohduton suru, vaatevarasto oli joutunut teille tietämättömille. Ruoatta, sen aina jaksoi kärsiä, vaan kun ei saanut muuttaa paitaa!
Maurice oli aivan sairas. Jalassa ei ollut enää mitään vikaa, apteekkarin voiteiden ja suuren kengän ansio, vaan vaatteensa olivat olleet koko eilisen päivän märät ja hän oli kauheasti vilustunut. Koko ruumis oli kipeä kuin ajos. Hän lähti noutamaan vettä ja katseli purolle mennessään ympärillä olevaa tasankoa, jonka laidassa Boult-aux-Bois sijaitsi. Pohjosessa ja lännessä oli suuria metsiä, Bellevilleen saakka ulottui korkeanlaisia harjanneita, jotavastoin maa Buzancyn puolessa, idässä siis, oli melkein yhtämittaista tasankoa, jossa oli pieniä kyläkuntia siellä ja täällä. Missähän päin vihollista aijotaan odottaa? Kun hän palasi vesikannuineen purolta, seisoi muutaman talon ovella miehiä ja naisia. He kysyivät, jäävätkö sotamiehet nyt niille seuduin puolustamaan talonpoikia, koska saksalaiset kuuluvat olevan tulossa. Viides osasto oli jo kolmasti marssinut ohitse ja eilen oli kuulunut kanuunan pauketta Barista päin. Maurice vastasi, että seitsemäs osasto luultavasti myös tulee jatkamaan matkaansa. Ja silloin syntyi itkua ja valitusta. Heidät jätetään siis aivan turvattomiksi, sotamiehet eivät olekaan tulleet tappelemaan, vaan juoksentelevat milloin yhdelle, milloin toiselle suunnalle ja pakenevat kun kuulevat pyssynpaukkeen!