— Vai asuu sinun sisaresi Sedanissa, ehken tulemme kulkemaan siitä kautta.
— Sedaniin! Ei ikään! Emme me tule ensinkään siihen suuntaan kulkemaan, — ne mahtavat olla hulluja…
— Onko sinun sisaresi nuori?
— Hänhän on päivän päälle yhtä vanha kuin minä, me olemme kaksoset.
— Ja hän on sinun näkösesi?
— On hyvin, hän on myös vaalea, kauniit, kiharat hiukset … oi, niin hienot ja pehmeät! Hyvin pienikasvuinen, kapeat kasvot, ja hiljainen käytökseltään, niin hän on … sisar Henriette!
— Kai pidät hänestä paljon!
— Tietysti, pidänhän toki…
He kävelivät hetken ääneti. Vaan sitten vilkasi Jean häneen ja näki, että hän oli aivan kaatumaisillaan.
— No no, mikäs nyt, poika parka?… Koeta vielä vähän matkaa… Minä otan tuon pyssyn, että on helpompi. Jos totta totisesti tätä vielä kauvan kestää, niin jää puolet miehistöstä maantieojaan!