— Sinä et puhu omasta puolestasi, sinulle on annettu tämä toimi, joka voi tulla hyvin vaaralliseksi meidän onnellemme.
Silloin Geneviève alkoi suuttua.
— Sinä loukkaat minua kun luulet, etten mitään voi tehdä muitten kehoittamatta, vakuutuksesta ja rakkaudesta. Olenko sitten aivan järjetön, kone, joka ei voi mitään itse ajatella? Ja jos syvästi kunnioitettavat henkilöt, joiden jaloa luonnetta arvostelet väärin, huolehtivat sinusta, puhuvat sinusta veljellisin sanoin niin että hämmästyisit jos sen kuulisit, niin tulisihan sinun heltyä siitä ja olla iloinen niin suuresta taivaallisesta hyvyydestä!… Jumala, joka voisi musertaa sinut, ojentaa sinulle kätensä, ja kun hän käyttää aseenaan minua ja minun rakkauttani vetääkseen sinut luoksensa, lasket sinä leikkiä ja pidät minua pienenä ymmärtämättömänä tyttönä, joka lukee ulkoa mitä hänelle on opetettu!… Me emme enää voi ymmärtää toisiamme, sentähden minä olen niin onneton.
Hänen puhuessaan tunsi Markus pelkonsa yhä suurenevan.
— Se on totta, toisti hän hitaasti, me emme enää voi ymmärtää toisiamme. Sanoilla ei enää ole sama merkitys meillä, ja kaikesta mistä minä sinua soimaan, soimaat sinä minua. Kumpi meistä on väärässä? kumpi rakastaa toista ja tekee työtä toisen onneksi?… Oi! minä olen syyllinen ja pelkään että on liian myöhäistä korjata vikani. Minun olisi pitänyt osoittaa sinulle, missä totuus ja oikeus ovat.
Geneviève kiivastui yhä enemmän näistä sanoista.
— Niin, aina minä olen typerä oppilas, joka ei tiedä mitään, ja jonka silmät täytyy aukaista… Ja minähän kuitenkin tiedän, missä oikeus ja totuus ovat. Sinulla ei ole oikeutta lausua noita sanoja.
— Eikö minulla ole oikeutta?
— Ei, sinä olet antautunut tuohon hirveään erehdykseen, tuohon saastaiseen Simonin juttuun ja viha kirkkoa vastaan tekee sinut sokeaksi ja vääryyden puolustajaksi. Kun sinun kaltaisesi mies joutuu halveksimaan totuutta ja oikeutta, voidakseen vahingoittaa ja halveksia Jumalan palvelijoita, niin on parempi uskoa että hän on kadottanut järkensä.
Tässä oli Markuksen ja Genevièven riidan todellinen juuri, Simonin juttu oli aiheuttanut kaiken sen taitavan ja salaisen työn, jonka tulokset hän näki tässä. Vanhat rouvat tahtoivat valloittaa takaisin Genevièven, käyttää häntä kuolettavana aseena Markusta vastaan etenkin siksi, että hän oli totuuden työmies, tuleva tuomari. Hänet oli raivattava pois tieltä, hänen kukistamisensa yksin voi turvata todelliset syylliset. Syvä suru saattoi hänen äänensä vapisemaan.