Hän meni kiivaasti omaan huoneeseensa ja lukitsi oven vihaisesti. Markus seisoi suljetun oven takana epätoivoissaan ja kyyneleitä vuodattaen. Tähän saakka oli ovi aina ollut selkoselällään, puolisot olivat keskustelleet ja olleet yhdessä, vaikka lepäsivät eri vuoteissa. Nyt oli ero täydellinen, mies ja vaimo eläisivät tämän jälkeen aivan vieraina toisilleen.
Seuraavina öinä Geneviève samoin sulki oven. Ja kun se kerran oli tullut tavaksi, näyttäytyi hän Markukselle ainoastaan täysin puettuna ja kammattuna, ikäänkuin pieninkin epäjärjestys puvussa olisi saattanut hänet hämilleen. Hän oli ollut seitsemän kuukautta raskaana ja oli ensin tätä tilaansa käyttänyt hyväkseen keskeyttääkseen kaiken aviollisen lähenemisen; ja sitä mukaa kuin synnyttäminen lähestyi osoitti hän yhä enemmän kammoavansa hyväilyjä, pienimmästäkin kosketuksesta peräytyi hän levottomana ja äreänä, hän joka ennen oli ollut niin hellä ja intohimoinen. Kummastuneena oli Markus ensi alussa pitänyt tätä raskauden aiheuttamien omituisten häiriöiden seurauksena, ja hän oli alistunut siihen, veljellisesti odottaen kaipuun heräämistä. Mutta hänen ihmettelynsä kasvoi yhä, kun hän huomasi vastenmielisyyden, melkein vihan valtaavan Genevièven, sillä hän oli luullut että uuden lapsen syntyminen päinvastoin lähentäisi heidät toisiinsa, yhdistäisi heidät vielä likemmin. Ja toisaalta hänen levottomuutensa kasvoi, hän tiesi mikä hirveä vaara nyt seurasi riidoista ja epäsovusta: niin kauan kun mies ja vaimo pysyvät toistensa omina, ovat he samaa lihaa, ero heidän välillään on mahdoton, pahimmatkin riidan syyt hupenevat suudelmiin: mutta kun syntyy vuode-ero on pieninkin riita vaarallinen, ja sovinto mahdoton. Niinkauvan kuin Geneviève oli ollut kiintynyt Markukseen, jumaloiden ja rakastaen häntä, ei hän ollut pelännyt taistelua, jonka tarkoituksena oli riistää häneltä hänen vaimonsa. Hän tiesi hänet omakseen, mikään voima maailmassa ei voisi voittaa kaikkivaltiasta rakkautta. Mutta jos Geneviève ei enää rakastanut häntä, niin voihan olla mahdollista että hänen vastustajiensa raivoisa ponnistus viimein onnistuisi! Ja nähdessään hänen tulevan yhtä kylmemmäksi, tunsi hän että onnettomuus oli mahdollinen, hänen sydän raukkaansa kouristi kasvava, sietämätön tuska.
Eräs tapaus valaisi Markukselle hetkeksi rakastetun vaimonsa hämärää arvoitusta, vaimon, joka oli tulemaisillaan äidiksi ja jonka rakkaus näytti sammuneen. Hän sai kuulla että Geneviève oli vaihtanut rippi-isää, jättänyt lempeän apotti Quandieun ja valinnut hänen sijaansa isä Theodosiuksen, apostolinnäköisen kapusiinien esimiehen, joka erinomaisesti osasi panna toimeen Pyhän Antonius Padualaisen ihmeitä. Syyksi vaihtoon sanoi hän alituisen ahdistuksen, sammumattoman nälän, jota Saint-Martinin kirkkoherra ei voinut tyydyttää ollen liian laimea hänen kiihkeälle uskolleen: kaunis, innokas isä Theodosius sitä vastoin varmaankin ravitsisi häntä sillä salaperäisellä leivällä, jota hän tarvitsi. Itse asiassa oli isä Crabot, vanhojen rouvien itsevaltias hallitsia, saanut aikaan vaihdoksia jouduttaakseen varmaa voittoa, jota niin taitavasti ja hitaasti oli valmistettu. Markus ei hetkeäkään epäillyt Genevièveä halpamaisista vehkeistä komean kapusiinin kanssa, jonka suuret leimuavat silmät ja kiharainen parta lumosivat uskovaisia naisia; hän tunsi hänen uskollisuutensa ja arvokkaisuutensa, hän tunsi tuon ruumiin arvokkaisuuden, sillä sen hän oli tuntenut niinäkin hekumallisina hetkinä, jolloin hän antoi koko olentonsa. Mutta voihan, menemättä niinkään pitkälle, otaksua että Theodosiuksen valtaan ijältään vielä nuoren naisen ylitse osaksi oli syynä kauniin miehen aistillinen vaikutus, miehen, joka oli kuin Jumala ja jota oli toteltava kuin jumalaa! Uskonnollisten keskustelujen ja etenkin pitkien synnintunnustuksien jälkeen hän palatessaan miehensä luo aivan vapisi ja oli syvästi liikutettu, jota Markus ei koskaan ollut huomannut, kun hän palasi apotti Quandieun luota. Hänessä heräsi siellä varmaankin joku salaperäinen intohimo, hän sai lemmen kaipuulleen muuta tyydytystä, joka raskauden synnyttämän kummallisen häiriötilan aikana korvasi puolison hyväilyt. Kenties koetti munkki myöskin kauhistuttaa Genevièveä puhumalla siitä, että hän nyt kantoi tuomitun miehen lasta. Useita kertoja oli Geneviève epätoivoissaan puhunut tuosta pienestä olennosta jonkunmoisen kauhun valtaamana niinkuin välistä tapahtuu äideille, jotka pelkäävät synnyttävänsä hirviön. Ja jos lapsi syntyisi terveenä, kuinka voisi hän suojella sitä ympäröivältä synniltä, minne veisi hän sen isän jumalattomasta asunnosta? Tästä Markus osaksi ymmärsi, miksi Geneviève oli vaatinut itselleen oman huoneen, häntä vaivasi epäilemättä tunnonvaivat siitä, että synnyttäisi lapsen epäuskoiselle miehelle, hän oli vannonut että ei koskaan enää synnyttäisi, hänen rakkautensa oli turmeltunut ja katkeroittunut ja hän tahtoi tästedes tyytyä elämään ilman intohimoa. Mutta kuinka paljon epäselvyyttä olikaan vielä, kuinka äärettömästi Markus kärsikään kun hän ei ymmärtänyt ja kun joka hetki tunsi luisuvan käsistään rakastetun vaimon, jonka kirkko riisti häneltä, musertaakseen hänet ja hänen tehtävänsä, ihmiskunnan vapauttamisen!
Palatessaan kerran isä Theodosiuksen luota sanoi Geneviève Louiselle samalla kertaa innostuneen ja murtuneen näköisenä.
— Huomenna kello viisi saat mennä kapusiinien kappeliin tunnustamaan syntisi. Ellet tunnusta syntejäsi, ei sinua oteta enää rippikouluun.
Mutta Markus tuli päättäväisesti väliin. Hän oli antanut Louisen käydä rippikoulua. Mutta tähän saakka oli hän vastustanut synnintunnustusta.
— Louise ei mene kapusiinien luo, sanoi hän vakavasti. Tiedäthän sen, armaani, olen taipunut kaikkeen, mutta nyt en sitä tee.
Hilliten vielä itseään, kysyi Geneviève:
— Miksi et tahdo taipua?
— En voi sanoa sitä lapsen kuullen. Mutta sinä tunnet syyni, en tahdo että tyttäreni luonne turmellaan, muka päästämällä hänet lapsellisista synneistä, jotka kotona voidaan korjata.