— Sen teen, isäni.
Näin kuluivat illat katkerina ja hiljaisina hävitetyssä kodissa. Kun tytär sunnuntaina toi huonoja uutisia, kertoi että äidillä oli päänkivistystä tai hermostuneita kohtauksia, oli Markus siitä levoton torstaihin saakka. Nämä häiriöt eivät kummastuttaneet häntä, hän pelkäsi vaimo raukan kokonaan turmelevan terveytensä järjettömässä uskonnollisessa innostuksessaan. Jos tyttö sitten seuraavana torstaina kertoi että äiti oli hymyillyt ja kysynyt heidän pienestä kissastaan, sai Markus jälleen toivoa, hän nauroi itsekin rauhoittuneena. Ja hän alkoi taas odottaa rakasta poissa olevaa, joka oli palaava hänen luokseen, äsken syntynyt povellaan.
Genevièven lähdettyä oli neiti Mazelinesta pakostakin tullut Markuksen ja Louisen uskottu ja ystävä. Melkein joka ilta tuli hän lasta saattamaan ja teki pieniä palveluksia kodissa, jossa ei ollut emäntää. Opettajan ja opettajattaren asunnot olivat aivan lähellä toisiaan, niiden välillä oli ainoastaan pieni piha; ja puutarhatkin olivat yhteydessä toistensa kanssa veräjän kautta. Heidän suhteensa tulikin yhä läheisemmäksi, sillä Markus tunsi harrasta myötätuntoisuutta tätä rohkeaa, ihailtavaa naista kohtaan. Jo Jonvillessä oli hän oppinut kunnioittamaan häntä, nähdessään hänen vapautuneen uskonnollisista erehdyksistä ja koettavan kasvattaa oppilaistaan selväjärkisiä ja helläsydämisiä ihmisiä. Nyt Mailleboisissa oli hänessä herännyt harras ystävyys opettajatarta kohtaan, siihen määrin toteutti tämä hänen ihanteensa naisesta kasvattajana ja opettajana, joka yksin voi vapauttaa tulevaisuuden yhteiskunnan. Hänen vakuutuksensa oli, ettei mitään todellista edistystä voinut tapahtua, ellei nainen seurannut miestä, kulkenut hänen edelläänkin onnellista yhteiskuntaa kohden. Ja kuinka lohduttavaa olikaan tavata edes yksi järkevä, vaatimaton ja hyvä tulevaisuuden nainen, joka toimitti pelastustyötänsä rakkaudesta yhteiskuntaan! Neiti Mazeline oli Markukselle iloinen ja rauhallinen ystävä ja lohduttaja hänen surussaan.
Ensimmäisenä aiheena tähän oli ilo, jonka Markus tunsi kun Louise ei enään ollut neiti Rouzairen käsissä. Hän ei voinut ottaa lasta pois naapurikoulusta ja hän kärsi tietäessään tämän olevan kunnianhimoisen uskovaisen huostassa, joka vei oppilaansa messuun, päästäkseen ylenemään. Lisäksi tuotti tämä naapuri hänelle muitakin hankaluuksia, hän itse johti poikakoulua kaikkien uskonnollisten käsitteiden ulkopuolella, jota vastoin tytöt ottivat osaa juhlakulkueihin, tunnustivat syntinsä ja kävivät ripillä. Molemmat opetustavat joutuivat ristiriitaan, vahingoittivat toisiaan ja aiheuttivat perheissä loppumattomia riitoja. Koko Ranska oli näin jakautunut kahteen vihamieliseen puolueeseen, jotka lakkaamatta taistelivat keskenään, lisäten yhteiskunnallista kurjuutta. Kuinka voisivat veli ja sisar, mies ja vaimo, poika ja äiti koskaan ymmärtää toisiaan, kun heille kätkyestä alkaen muodostettiin erilaiset käsitykset, niin etteivät ajatukset eivätkä sanat olleet heille saman arvoiset? Samalla kuin kunnon Salvan, työskennellessään neiti Mazelinen nimityksen hyväksi oli tahtonut päästää Markuksen huolesta, jota tämä tunsi tietäessään tyttärensä olevan jumalisen neiti Rouzairen käsissä, oli akatemian tarkastaja Le Barazer, allekirjoittaessaan tämän nimityksen, etupäässä halunnut toteuttaa erästä salaisista toiveistaan, hän tahtoi nimittäin sulattaa yhteen alkeisopetuksen niissä kunnissa, joissa oli sekä poika- että tyttökoulu. Opettaja ja opettajatar voivat tehdä hyötyä ainoastaan kulkiessaan rinnakkain, saman hengen ja saman uskon elähyttäminä, opettaen samoja totuuksia. Ja nyt kun Markus ja neiti Mazeline sopivat niin hyvin yhteen, kulkivat yhdessä samaa tulevaisuutta kohden, alkoi hyvä siemen vihdoinkin itää Mailleboisissa, pienet miehet ja pienet naiset kasvoivat yhdessä tulevaisuuden suurta elonkorjuuta varten.
Markusta liikutti myöskin syvästi neiti Mazelinen huomaavainen ja lämmin käytös Genevièven lähdön jälkeen. Opettajatar puhui hänelle lakkaamatta poissa olevasta levottomalla hellyydellä, puolustaen häntä, selittäen hänen käytöksensä niin kuin järkevä nainen, joka tuntee lempeää myötätuntoisuutta muiden järjettömyyttä kohtaan. Hän rukoili että Markus ei olisi ankara, itsekäs ja mustasukkainen puoliso, joka pitää vaimoa orjanaan. Ja epäilemättä oli suureksi osaksi hänen ansionsa että Markus käyttäytyi niin tyynesti ja kärsivällisesti, antoi järjen ja rakkauden rauhassa vaikuttaa Genevièveen, saadakseen hänet kerran takaisin. Ja vielä lisäksi koetti neiti Mazeline olla Louiselle äidin siaisena ja hän teki tämän kaiken niin hienotuntoisesti ja hellästi, että toi hiukan iloa synkkään kotiin, jossa isä ja tytär värisivät yksinäisyydessään.
Ensimmäisinä kauniina kevätpäivinä Markus ja Louise istuivat joka ilta neiti Mazelinen kanssa pienessä puutarhassaan koulun takana. Opettajattaren tarvitsi ainoastaan aukaista molemmin puolin salvalla varustettu väliportti ja hän laiminlöi oman puutarhansa opettajan puutarhan tähden, jossa oli pöytä ja muutamia tuoleja syreenipensaan alla. He laskivat siitä leikkiä, he kutsuivat sitä metsäksi, olivat istuvinaan suurten tammien varjossa metsän keskellä. Huono nurmikko muuttui laajaksi niityksi ja kaksi kukkapenkkiä venyivät ruhtinaalliseksi kukkamaaksi. Kovan päivätyön jälkeen viettivät he herttaisia hetkiä iltapäivän rauhassa.
Eräänä iltana kysyi Louise äkkiä miettiväisen näköisenä. —
— Neiti, miksi ette ole menneet naimisiin.
Opettajatar naurahti.
— Oh! rakkaani, etkö ole koskaan katsonut minua! Minun suuri nenäni ja pieni vartaloni eivät miellytä kosijoita.