— Kenenkä luvalla puhut, tyttäreni?… Aijotko taas palata entiseen heikkouteesi? Eivätkö vuosia kestävät parannustyöt voi korjata jumalattoman avioliiton seurauksia? Ole varoillasi, synti on yhä sinussa, tunnen sen, huolimatta näennäisestä nöyryydestäsi… Miksi puhut ilman lupaa?
Rouva Berthereau vastusti hetken, vielä aivan vapisevana hellyydestä ja säälistä.
— Minä puhuin, sillä sydämeni vuotaa verta ja vastustaa vihdoinkin. Meillä ei ole oikeutta salata Markukselta imettäjän osoitetta… Niin, niin! se mitä teemme on kauhistuttavaa.
— Ole vaiti! huusi isoäiti raivoissaan.
— Sanon että on kauhistuttavaa eroittaa ensin vaimo miehestään ja sitten lapsi heistä molemmista. Berthereau vainajani, joka niin hellästi rakasti minua, ei olisi sallinut tällaista rakkauden murhaa, jos hän olisi elänyt.
— Ole vaiti! ole vaiti!
Vanha nainen, jonka seitsemänkymmentäkolme vuotias kuiva ja voimakas vartalo näytti kasvavan, lausui tämän niin käskevällä äänellä, että hänen valkohapsinen tyttärensä kauhistuneena taipui ja kumartui uudelleen käsityönsä yli. Seurasi raskas hiljaisuus, suonenvetoinen vavistus tärisytti rouva Berthereauta ja kyyneleet virtasivat hitaasti pitkin hänen laihoja poskiaan, joita salaiset kyyneleet niin usein olivat: huuhtoneet.
Markus oli syvästi liikutettu tämän sydäntäsärkevän perhenäytelmän äkillisestä ilmipuhkeamisesta: tähän saakka hän oli ainoastaan aavistanut sitä. Hän tunsi ääretöntä myötätuntoisuutta onnetonta leskeä kohtaan, jota kateuden ja koston jumalan nimessä harjoitettu äidillinen itsevalta kymmenen vuotta oli tylsyttänyt ja masentanut. Ja vaikka ei vaimoraukka ollutkaan puolustanut hänen Genevièveänsä, vaikka hän oli jättänyt heidät alttiiksi hirveän isoäidin synkälle raivolle, antoi Markus anteeksi tämän pelkurimaisen arkuuden, sillä siihen määrin näki hän hänen itsensä kärsivän.
Rouva Duparque oli hillinnyt itsensä.
— Siinä sen näette, herra, teidän läsnäolonne täällä saa aikaan häväistyksiä ja riitaa. Kaikki mihin koskette, turmeltuu, teidän hengityksenne myrkyttää ilman siellä missä olette. Tyttäreni ei ole koskaan ennen uskaltanut kohottaa ääntänsä minua vastaan ja heti kun te tulette, lankee hän tottelemattomuuteen ja alkaa moittia… Menkää, herra, menkää saastaiseen työhönne. Jättäkää rehelliset ihmiset rauhaan ja koettakaa vapauttaa rangaistussiirtolasta saastaista juutalaistanne, joka on menehtyvä siellä, sen teille ennustan, sillä jumala ei ole salliva oikeiden palvelijoittensa joutuvan häpeään.