— Siihen tarvitaan tietysti monta ihmisikää. Mutta vähät siitä, me edistymme, me pääsemme kerran perille.
Että hän todella oli voittanut, huomasi Markus etenkin tavasta, jolla alkeiskoulun tarkastaja, kaunis Mauraisin riensi hänen luokseen kun hän kysymyksessä olevana päivänä astui ulos normaalikoulusta.
— Oi, rakas herra Froment, sepä oli hauskaa että tapasin teidät! On niin vähän tilaisuuksia tavata toisiaan virkatoimien ulkopuolella!
Jutun uudestaan tultua esille oli Mauraisiniä vaivannut huolettava levottomuus. Kirjoituskaavan löytö, isä Philibinin repimä kulma ja uuden väärennyksen keksiminen olivat saattaneet hänet hirveästi pelkäämään kulkeneensa väärää tietä. Siihen saakka oli hän julkisesti yhtynyt antisimonisteihin, tuumien että papit kyllä pääsisivät voitolle. Vaan jos he häviäisivät, miten suoriutuisi hän asiasta, hän hämmentyi ajatellessaan että ehkä ei ollutkaan vahvempien puolella?
Hän kumartui Markuksen puoleen kuiskatakseen hänen korvaansa, vaikka ei ainoatakaan ihmistä näkynyt kadulla:
— Tiedättehän, rakas Froment, minä en koskaan ole epäillyt Simonin viattomuutta. Minä olen oikeastaan aina ollut vakuutettu siitä. Mutta meidän julkisten miesten täytyy olla niin varovaisia, eikö niin?
Mauraisin oli kauan aikaa toivonut pääsevänsä Salvanin seuraajaksi; ja jos simonistit pääsisivät voitolle oli hänen mielestään viisasta mielitellä heitä, olla heidän puolellaan jo ennen voittoa. Mutta hän ei ollut vielä niin varma tästä voitosta, että olisi liiaksi näyttäytynyt heidän seurassaan. Hän kiiruhtikin jättämään Markuksen, kuiskaten hänelle vielä viimeisen kerran, puristaessaan hänen kättään:
— Simonin voitto on myöskin meidän kaikkien voittomme.
Palattuaan Mailleboisiin Markus huomasi, että sielläkin oli jotain muuttunut. Entinen pormestari Darras, jonka hän tapasi, ei tyytynyt ainoastaan varovaisesti tervehtimään, niinkuin hän tavallisesti teki. Hän pysähytti Markuksen keskellä Suurtakatua ja keskusteli hänen kanssaan enemmän kuin kymmenen minuuttia kovalla äänellä laskien leikkiä ja nauraen. Hän oli alusta alkaen ollut simonisti; mutta tultuaan pakotetuksi luovuttamaan pormestarin asemansa kirkollismieliselle Philisille, jonka hän yhä toivoi voivansa karkottaa, kätki hän värinsä, pysyi valtioviisaasti vaiti ja ilmaisi ajatuksensa ainoastaan lukittujen ovien takana. Syynä siihen että hän näin keskellä päivää unohti varovaisuutensa ei voinut olla muu kuin että hänestä Simonin syyttömäksi julistaminen näytti varmalta. Ja kun kirkollismielinen Philis juuri sattui kulkemaan ohi kiirein askelin, pää kumarassa ja silmät vilkkuen, naurahti Darras ja sanoi Markukselle, silmää iskien:
— Niin, rakas herra Froment, se mikä on toisille ilo, tuottaa surua toisille. Jokainen vuorostaan.