— Tietysti, koko talo on rakennettu kirjoituksen tähden… Näin kuuluvan aion minä ehdoittaa kunnallisneuvostolle: "Mailleboisin kaupungilta opettaja Simonille, totuuden ja oikeuden nimessä, korvauksena hänen kärsimyksistään." Ja alle kirjoitetaan: "Hänen teloittajiensa lapsenlapset."
Fernand ja Lucile tekivät levottoman ja vastustavan liikkeen ja katselivat tytärtään Clairea. Se oli todella liikaa: hän ei voinut sallia miehensä antauvan moiseen vaaraan. Mutta Claire hymyili ja nojautui hellästi Adrienin olkapäätä vastaan. Hän vastasi epäsuorasti isänsä ja äitinsä hämmästyneeseen äänettömyyteen:
— Herra Froment, minä olen auttanut kirjoituksen kokoonpanossa, tahdon että se tulee tiedoksi.
— Kyllä sen kerron kaikille, huudahti Markus iloisena. Mutta tuo kirjoitus täytyy tulla hyväksytyksi. Ja talo ensin, vai kuinka?
— Tietysti, sanoi Adrien. Tahdoin näyttää teille suunnitelmani, saadakseni ensin teidän hyväksymisenne ja pyytääkseni sitten teitä auttamaan minua sen toteuttamisessa. Menot eivät tule huolestuttamaan kunnallisneuvostoa, pelkään enemmän kohtaavani jonkunlaisia epäilyksiä, entisen hengen viimeisiä vastustuksia. Se ei auta että kaikki neuvostossa olemme vakuutetut Simonin viattomuudesta, siellä on kuitenkin heikkoja luonteita, jotka taipuvat ainoastaan yleisen mielipiteen painosta. Ja pormestarimme Léon Savin, jolle olen uskonut tuumani, sanoi minulle heti että meidän täytyy saada yksimielinen hyväksyminen, kun panemme asian äänestyksen alaiseksi, ja siinä hän onkin oikeassa.
Hän lisäsi, ikäänkuin äkkiä olisi keksinyt jotain:
— Kuulkaa, opettajani, koska olitte niin ystävällinen että tulitte tänne saakka, ettekö tahtoisi tehdä vielä enemmän ja tulla kanssani nyt heti Léon Savinin luo. Hänkin on ollut teidän oppilaanne ja minä olen varma siitä, että asiamme edistyisi suuresti, jos te keskustelisitte siitä hetken hänen kanssaan.
— Sen teen mielelläni, vastasi Markus. Lähtekäämme, menen minne vain tahdotte.
Fernand ja Lucile eivät enää vastustaneet; Fernand etenkin oli vaipunut ahdasjärkiseen välinpitämättömyyteen, käsittämättä vähääkään uusia aikoja. Mutta Clairen täytyi pelastaa piirustukset pikku Georgetten käsistä, joka tahtoi anastaa itselleen kauniin kuvan. Hänen isänsä oli kertonut että se oli leikkitalo, jossa kiltit lapset saisivat palkkansa. Sitten Markus ja Adrien sanoivat sydämmelliset jäähyväiset ja poistuivat yhdessä.
Amettesin kartano, jossa Léon Savin asui, sijaitsi toisella puolella Mailleboisia ja heidän täytyi kulkea uuden kaupunginosan kautta, vasta istutetun puiston läpi. He pysähtyivät hetkeksi tarkastamaan arkkitehdin valitsemaa tonttia, johon hän tahtoi rakentaa aiotun talon.