— Per istam sanctam unctionem, et suam piissimam misericordiam, indulgeat tibi Dominus quidquid per odoratum deliquisti.
Ja hajuaisti palasi alkuperäiseen viattomuuteensa, puhdistuen kaikesta saastasta, ei ainoastaan hajuvesien aistillisesta häpeästä, sulolemuisten kukkien viettelyksestä ja ilmassa leijailevista sielua nukuttavista tuoksuista, vaan myöskin sisällisten tuoksujen synneistä, toisille annetuista huonoista esimerkeistä ja pahennuksen tarttuvasta rutosta. Ja hän, joka makasi siinä suorana ja liikkumattomana, oli niin puhdas, että hänestä oli tullut lilja liljojen joukkoon, suuri lilja, jonka tuoksu vahvisti heikkoja ja ilahutti vahvoja. Olipa hän vielä niin puhtaan herkkä, ettei hän ollut koskaan voinut kärsiä hehkuvatuoksuisia neilikoita, väkeviä syreenejä eikä huumaavia hyasintteja, vaan oli viihtynyt ainoastaan vienohenkisten kukkien, orvokkien ja esikkojen parissa.
Pastori pyyhki sieramet ja sulki vanuhöydyn kolmanteen paperitötteröön.
Sitten monseigneur siirtyi sulettuun suuhun, jota hengityksen kevyt huounta piti hiukan raollaan, ja pyyhkäisi alahuuleen ristinmerkin.
— Per istam sanctam unctionem, et suam piissimam misericordiam, indulgeat tibi Dominus quidquid per gustum deliquisti.
Ja suu oli enää vain viattomuuden kalkki, sillä nyt oli annettu anteeksi alhainen maun tyydytys, herkuttelu, viinin ja hunajan nautinto, ja varsinkin yleisimmän pahantekijän, kielen, rikokset, joka yllyttää ja myrkyttää ja synnyttää torat, riidat, harhaluulot ja väärät todistukset, joista taivaskin pimenee. Ja herkuttelun halua ei hänellä ollut milloinkaan ollut, — hän söi, kuten Elisabet, tuntematta erotusta eri ravintoaineiden välillä. Ja jos hän oli elänyt harhaluulossa, niin oli se aiheutunut hänen unelmastaan, tulevaisen elämän toivosta, näkymättömän maailman lohdutuksesta, koko siitä taikamaailmasta, jonka hänen viaton tietämättömyytensä oli luonut ja joka teki hänestä pyhimyksen.
Pyyhittyään suun taittoi pastori vanuhöydyn neljänteen paperitötteröön.
Vihdoin monseigneur voiteli lakanalla hervottomina makaavat kädet, sivellen ensin oikeaa ja sitten vasenta kämmentä, pyyhkien pois niittenkin synnit ristinmerkillä.
— Per istam sanctam unctionem, et suam piissimam misericordiam, indulgeat tibi Dominus quidquid per tactum deliquisti.
Ja koko ruumis oli valkoinen ja puhdas viimeisistäkin tahroistaan, niistä jotka olivat syntyneet kosketuksesta ja jotka olivat kaikkein saastuttavimpia, kuten ryöstöistä, tappeluksista ja murhista, puhumattakaan muista, poisjätetyistä ruumiinosista, rinnasta, lanteista ja jaloista, jotka myöskin tulivat tällä voitelulla puhdistetuiksi synneistään, kaikesta siitä mikä polttaa ja kiehuu lihassamme, vihasta, haluista, hillittömistä himoista ja luvattomista nautinnoista, joihin jäsenemme meitä houkuttelevat. Ja siitä asti kun Angélique oli maannut siinä voittoonsa menehtyneenä, oli hän kukistanut kiivautensa, ylpeytensä ja intohimonsa niin täydellisesti kuin ei hän olisi syntymästään tuonut perisyntiä muuta kuin voidakseen riemuita sen voittamisesta. Eikä hän edes tiennytkään että hänellä oli ollut haluja, että hänen lihansa oli huokaillut rakkautta, että hänen öiset väristyksensä saattoivat olla synnillisiä — niin täydellinen oli hänen viattomuutensa panssari, niin valkoinen, niin lumivalkoinen hänen sielunsa.