— Oi, noita pikku lemmikkejä! Katsokaa toki!
Muuan polvenkorkuinen, tuskin kolmivuotias pienokainen tepasteli niin hullunkurisen itsetietoisena horjahtelevilla jaloillaan, että Angélique kahmaisi kourallisen ruusunlehtiä koristaan ja heitti ne hänen päälleen. Pienokainen asteli edelleen, ruusuja olkapäillään ja tukassaan, ja hänen sydämellinen naurunsa sai kukkia satamaan hänen päälleen joka ikkunasta. Ja kadulla vallitsevassa kohisevassa äänettömyydessä ei kuulunut enää muuta kuin kulkueen kumea töminä, ja katselijain heittelemät kukat lentelivät hiljaisin parvin katukivitykselle. Pian oli siinä yhdenjaksoinen kukkasmatto.
Mutta tultuaan vakuutetuksi maallikkojen hyvästä järjestyksestä tuli pastori Cornille levottomaksi, kun kulkue joksikin aikaa pysähtyi liikkumattomaksi, ja hän kiiruhti etupäähän, hymyillen Huberteille tervehdykseksi ohimennessään.
— Mikä niillä on, kun eivät mene eteenpäin? kyseli Angélique, tullen rauhattomaksi, ikäänkuin hän olisi kulkueen loppupäässä odottanut onneaan tulevaksi.
Hubertine vastasi tavallisella tyyneydellään:
— Ei heidän nyt juosta tarvitse.
— Siellä on arvattavasti jokin este, ehkä levähdysalttari, jota vielä viimeistellään, selitti Hubert.
Neitsyen lippua kantavat tytöt olivat virittäneet virren ja heidän heleät äänensä kiirivät avoimessa ilmassa kirkkaina kuin kristalli. Vähitellen jono alkoi huojua. Lähdettiin jälleen liikkeelle.
Maallikkojen jälkeen alkoi nyt hengellinen sääty tulla ulos kirkosta, alempiarvoiset ensimmäisinä. Kaikki olivat messupaidassa ja panivat porttiholvin alla päähänsä litteän lakin. Kullakin oli sytytetty vahakynttilä, oikeanpuolimaisilla oikeassa kädessä ja vasemmanpuolimaisilla vasemmassa kädessä, rivin ulkopuolella. Ne muodostivat siten kaksinkertaisen rivin lepattavia liekkejä, jotka päivänvalossa himmenivät miltei näkymättömiin. Ensimmäisenä oli pappisseminaari, maaseurakunnat ja suuremmat kirkot. Sitten tulivat tuomiokirkon papit, ja heitä seurasivat kaniikit valkea vaippa hartioillaan. Heidän keskellään olivat kirkkolaulajat punaisissa silkkikaavuissa. Laulajat olivat täysin äänin alottaneet esilaulun, johon koko papisto vastasi hillitymmin laulaen. Pange lingua hymni kajahti heleänä ja puhtaana, katu oli täynnä messupaitojen hulmuavien liepeitten juhlallista kahinaa, ja vahakynttiläin pienet liekit tuikkivat vaaleina kultatähtinä.
— Oi, pyhä Agnes! kuiskasi Angélique.