Angélique värjyi, hymyillen ylpeästä riemusta, taistellen tuskia vastaan, jotka palasivat ja ottivat hänet valtaansa ja pyyhkäisivät hymyn hänen kärsiviltä huuliltaan. Ja kun hän tiedottomalla kädenliikkeellä karkotti houkuttelevat näyt, kiihtyi Félicien kahta tulisemmaksi, koettaen epätoivoissaan temmata hänet syliinsä.
— Oi, tulkaa! Oi, tulkaa omakseni… Paetkaamme, unhottakaamme kaikki onnessamme.
Angélique riistäytyi äkkiä irti, vaistomaisesti vastustaen. Ja syöksähtäen seisoalleen hän puhkesi puhumaan:
— Ei, ei, minä en voi, minä en voi enää!
Kuitenkin hän samalla voihki, sillä taistelu riehui vielä hänen sydämessään. Hän jatkoi epäröiden ja soperrellen:
— Minä rukoilen teitä, säälikää minua, älkää pakottako minua, odottakaa… Minä tahtoisin niin hartaasti seurata kehotustanne näyttääkseni että rakastan teitä, tahtoisin paeta käsivarrellanne kaukaisiin maihin ja asua kanssanne kuninkaallisesti unelmienne linnassa. Se tuntui minusta niin helpolta, minä olin niin usein suunnitellut mielessäni pakoamme … ja nyt, kuinka se on käsitettävä? Nyt se tuntuu minusta mahdottomalta. On kuin ovi olisi yhtäkkiä muurattu kiinni enkä minä voisi mennä ulos.
Félicien tahtoi huumata hänet uudestaan, mutta hän vaiensi hänet kädenliikkeellä.
— Ei, älkää puhuko enempää… Kuinka kummallista! Sitä mukaa kuin te puhutte minulle niin suloisia ja helliä sanoja, joitten pitäisi minut voittaa, valtaakin minut pelko, kauhu jäädyttää minut… Hyvä Jumala, mikä minulle oikein on tullut? Teidän sananne karkottavat minut luotanne. Jos te jatkatte, niin en voi enää teitä kuunnella, teidän täytyy lähteä… Odottakaa, odottakaa vähän.
Hän käveli hitaasti pitkin huonetta koettaen tointua, ja Félicien seisoi silläaikaa liikkumattomana, epätoivoissaan.
— Olin luullut, jatkoi Angélique, — etten enää teitä rakastaisi, mutta se oli varmaankin vain uhmailua, sillä kun äsken näin teidät jalkaini juuressa, niin sydämeni sylkähti, ja ensimmäinen mielijohteeni oli seurata teitä orjananne… Mutta jos rakastan teitä, niin miksi teidän sananne pelottavat minua? Ja mikä se on, joka estää minua jättämästä tätä huonetta, ikäänkuin näkymättömät kädet pitäisivät kiinni koko ruumiistani, jokaisesta pääni hiuksesta?