Joskin Karl August koko tämän ylijahtimestarin esitelmän ajan oli ollut sanatonna, niin vilkastui hän nyt sitä enemmän.
— Herran nimessä, paras ylijahtimestari, mikä epäkristillinen ajatus: pelata tyttärensä kuin, kuin… mutta ahaa, se ei ole mahdollista — se on vain pilaa!
— Herra! — huudahti ylijahtimestari, joka jo oli tarttunut lasiin, — olin luullut, että me yleisen suosion vallitessa olisimme saaneet juoda maljan iloiselle yritykselle, jonka kestäessä kukin saa rukoilla omasta puolestaan — mutta se minun täytyy sanoa, etten ollut mihinkään vastaväitöksiin valmistautunut. Ja sanoakseni selvästi, pyydän, että te, herra ruukinpatruuna, suvaitsisitte lausua myötä tai vastaan! En anna mitään miettimisaikaa, kun kysymyksessä on voittaa tyttäreni, sillä se joka kammoo jotakin keinoa sen saavuttamiseksi, ei ole hänen… kas niin, pikku hupakko, älä vedä rikki minun takinhihaani, se ei missään tapauksessa auta, näetkös, sillä minä en pidä katkonaisista lauseista… niinmuodoin: se joka ei tahdo tehdä kaikkea voitavaansa voittaakseen sellaisen morsiamen, ei ole hänen arvoisensa. Se on viimeinen sanani!
— Mutta harkitkaa, herra ylijahtimestari, tässä ei enää ole kysymys voittamisesta, tässä on myöskin tappion mahdollisuus!
— Niin, milloin ei tapahdu toisin, tapahtuu tavallisesti toisin! — hymyili ylijahtimestari ivallisesti. — Mutta mitä sanot, majuri, pysytkö ennen antamassasi lupauksessa?
— Pysyn, — vastasi majuri; — koska veljen arka kunniantunto ei saa asiaa ratkaistuksi muulla tavalla, niin ei päähäni pälkähdä hetkeäkään epäröidä!
— Entä Alma — mitä sinä sanot?
— Minä sanon, että minä mitä suurimmalla luottamuksella onnelliseen ratkaisuun alistun isän suunnitelmaan. Majuri Kling on hyvin reipas pyssymies, sen tiedän — mutta en myöskään epäile, ettei ruukinpatruuna Kemnerillä olisi jonkinmoista taitoa — minä luotan siihen! — lisäsi hän luoden Karl Augustiin katseen, joka sai hänen sydämensä paisumaan ylpeydestä ja ilosta.
— No, olkoon niin! — huudahti Karl August. — Tahdon käyttää koko tämän ajan ampumiseen, ammun aamusta iltaan — ja Jumalan avulla ja nuoren neidon hyvien toiveiden tukemana se varmaankin menestyy.
— Säästäköön jokainen toiveensa itselleen! — sanoi ylijahtimestari. — Ja kunnes niiden toteutuminen selvenee, juokaamme itse yrityksen malja, jommoista, suoraan sanoen, ei jok'ikinen olisi keksinyt.