— Rakas Margareta, sinä — no?
— Rakas rouva-kulta, niin, niin! — Ja lausuen "no" ja "niin, niin" ja päätä nyökyttäen ja luoden merkillisiä katseita saapuivat molemmat portaita ylös ja arkihuoneeseen.
Agneta-rouva valmistautui kuulemaan jonkun rakkaus- tahi rosvojutun
Rosenlundista, mutta sai vakavampaa ajattelemista, kun eukko sanoi: —
Rakas rouva-kulta, en tule pikku asioissa!
— Herranen aika, ei kaiketikaan konemestari ole karannut koneineen tahi kirjanpitäjä kassoineen?
— Ei, eipä suinkaan — nuori patruuna tuli itse kotiin yöllä!
— Ja sen sinä lausut niin laimeasti! — huudahti Agneta-rouva iloissaan… — mutta hyvä isä, ihminen, sinähän olet kuin onnettomuus itse — ei kai hän ole sairas?
— Hiljaa, hiljaa, rouva-kulta, niin teen kunnolla selkoa asioista.
— Luojan kiitos, hän ei ole siis sairas! — Agneta-rouva veti syvemmälle henkeään istuutuen sohvaan.
— En saata sanoa, onko hän sairas vai terve, mutta jollakin tavoin on hänen laitansa hullusti, jonka vuoksi minusta kylläkin kannatti lähteä tänne varoittamaan hieman ennenkuin hän itse saapuu. Kahdentoista ajoissa yöllä, kun jo nukuimme paraassa unessamme, kuului isku eteisen ovelta, niin että huone kajahti: tulija oli nuori ruukinpatruuna. Mutta hän ei näyttänyt millään tavalla merkilliseltä, päinvastoin varsin hilpeämieliseltä. "Oletko sinä täällä, rakas matami Blid, kunnollinen Margaretani?" sanoi hän. "Äiti on hankkinut minulle niin hyvän avun, enkä sitä myöskään päästä!" — "Kiitän herra ruukinpatruunaa", sanoin minä; "jos saatan olla joksikin hyödyksi, niin…" ja samalla näytin hänelle tulta portaissa, ja hän sanoi minulle, ettei hän tahtonut yhtään ruokaa, koska häntä nukutti, mutta että minun tuli herättää hänet kello kuusi, silloin hän aikoi lähteä Lindaforsiin.
Matami Blidin jatkaessa kertomustaan Agneta-rouva istui kädet ristissä kuin kuvapatsas; mutta jos eukko hetkeksikään pysähtyi, niin hän heti elpyi: — Puhu, puhu suusi puhtaaksi, ihminen!