— Olin aikoja sitten laskeutunut levolle, ja aurinko jo nousi… mutta sanon nyt edeltäkäsin, että rakas rouva ei saa panna pahaksi, sillä mitään onnettomuutta ei sillä kertaa tapahtunut… silloin pamahti laukaus yläkerrasta. Nousin ylös, siinä nuori herra seisoi pyssy kädessä avoimen ikkunan ääressä. Hän oli ampunut — mutta jumalankiitos ainoastaan harakkaa tahi jotakin muuta, luulen ma.
— Hän ampui koelaukauksen nähdäkseen osaisiko ampua toisen varmasti itseensä! — valitti Agneta-rouva. — Ah, häntä on kohdannut joku onnettomuus rakkausasioissa… isä, isä! — huusi hän niin kiihkeästi, että ruukinpatruuna hyökkäsi sisälle ainoastaan toinen käsivarsi yönutun hihassa. — Kiiruhda, kiiruhda heti Rosenlundiin! Karl August aikoo — — voi minua onnetonta äiti-parkaa… Mutta mitä hän sitten sanoi, Margareta, kun yllätit hänet aivan työssä?
— Hän nauroi kauhistukselleni sanoen: "Mitä hullutuksia sinun päähäsi on pistänyt, matami Blid!"
— Ja samaa sanon minäkin! — lisäsi ruukinpatruuna, joka yhtäkaikki näytti hyvin ällistyneeltä ja huolestuneelta, samalla kun hän puhkuen koetti saada käsivartensa takin toiseen hihaan. — Mitä kummaa tämä oikeastaan on — mikä sinua, Herran nimessä, pelästytti, Agneta?
— Siinä sinä seisot levollisena kysellen, — kuohahti Agneta-rouva, — samalla kun sinulla kenties ei ole yhtään poikaa, joka saattaisi ampua luodin päähänsä — etkö koskaan ennen ole kuullut puhuttavan rakkaudesta!
Silloin ruukinpatruunan kasvot tulivat liidunvalkoisiksi. — Käske valjastamaan heti paikalla! — huudahti hän eukolle, mutta vaipui samalla istualleen, koska vapisevat polvet eivät tahtoneet häntä kannattaa.
— Ei tarvitse, isä! — huudahti voimakas ja iloinen ääni alhaalta portaista, jonne ruukinpatruunan määräys samoinkuin muutkin tiedonannot olivat kuuluneet. — Matami Blid on suotta hälyttänyt; mutta koska aavistin hänen tarkoituksensa, olen seurannut hänen kintereillään, ja nyt… rakkaat vanhemmat — ja samalla Karl August kietoi sekä äidin että isän ojennettuihin käsivarsiinsa — saatte minut takaisin niin kaukana kaikista aikeista vapaaehtoisesti erota elämästä, että minä paljoa kernaammin sydämestäni ja sielustani rukoilen teitä nyt ajattelemaan yksinomaan kihlajaisjuhlaan varustautumista.
— Mutta laukaus, laukaus? — huudahti Agneta ilosta huumaantuneena, samalla kun ruukinpatruuna turhaan änkytti saadakseen edes sanan suustaan.
— Se oli koelaukaus, äiti! Minä ammun — niin sekä päivät että yöt; sillä minun määräni on voittaa morsiameni pilkka-ammunnalla.
— Luoja armahda sellaista hullua isää! — huudahti Agneta-rouva, joka tuskin saattoi päästää jälleenlöytämäänsä poikaansa omasta sylistään isänsä syliin, ja isä parin valtavan syleilyn jälkeen vihdoinkin päästi ilmoille hämmästyksensä: — Morsian voitettavissa kilpa-ammunnalla — ah, se ei ole mahdollista, rakas poika! Sinähän voisit saada sata morsianta paljaalla nimelläsi ja…