— Ei, katsokaapa vaan Lintulan Eerikkiä! — kuuli huudettavan kaikilta tahoilta, kun muuan vanha talonpoika tulla köykkelehti tahdissa, joka kylliksi todisti, että häntä jo saattoi sanoa autuaaksi. — Totta tosiaankin, eikös vaan hänkin aio ampua, vaikkakin jo parisenkymmentä vuotta on mies ollut niin humalassa, ettei ole nähnyt kärpästä seinällä!
— Eilen kuin tänään, ja tänään kuin huomenna! — lallatti Eerikki kiinnittämättä huomiotaan pistosanoihin, joilla pojat kuusenkäpyjen lisäksi pommittivat häntä. Ainoa toimenpide, mihin hän silloin ryhtyi, oli se, että hän kuuron käydessä varsin kiivaaksi ravisti itseään ja ojensi harkitsevaisesti pyssyn rauhanhäiritsijöitä kohti — keino joka heti sai aikaan aselevon, koska Eerikki-vaari oli tilassa, jolloin ei voinut niin tarkoin harkiten punnita liipaisinta hieman enemmän tai vähemmän. Mutta niin pitkälle asia ei kuitenkaan mennyt, sillä ukko nähdessään poikien kauhistuksen tyytyi siihen, että mielissään irvistäen toisti lempilauseensa: — Eilen kuin tänään, ja tänään kuin huomenna!
Mutta yht'äkkiä jahtitorven iloinen kuoro keskeytti pilkan ja melun, ja ylijahtimestarin virkatalon alapuolella olevalta tieltä vilahteli puitten välitse herrojen ja naisten komea jono, joka vähitellen lähestyi puoliympyrää, minkä etupenkit ja etenkin ensimäinen, joka oli jonkun verran korkeampi, olivat runsaasti verhotut tuoksuvilla lehvillä ja kukilla.
Joukon etunenässä heti soittajien jäljessä saapui ylijahtimestari taluttaen tytärtään kädestä. Alman kauneus oli loistavampi ja viehättävämpi kuin koskaan ennen. Levottomuus sen johdosta, että oli kaikkien katseen esineenä, nosti hänen kasvoilleen leimuavan punan. Katseen ujossa ilmeessä, kun se jonkun kerran luotiin ylös, huomattiin suloista iloa, ja koko hänen olemuksensa todisti sitä kevyttä, kimmoista ilmavuutta, joka antaa nuoruudelle ja kauneudelle niin viehättävän tenhon.
Hänen pukunsa herätti huomiota yksinomaan sillä aistikkuudella, jolla se oli valmistettu. Valkoinen harsohame, jonka ympärillä liihoitteli violetinvärinen silkkinen pitkäsaali, kietoi hienon vartalon; muutoin ei hänen puvussaan, lukuunottamatta kanervista ja hennoista valkoisista ruusunumpuista kiedottua seppelettä, joka kevyenä somisti hänen päätään, ollut minkäänlaisia koristuksia.
Ylijahtimestari, joka koko olemuksellaan ilmaisi silmäänpistävän ylpeää arvokkuutta, osoitti Almalle miellyttävällä kädenliikkeellä, että hänen piti asettautua etumaisen penkin keskelle; ja hänen molemmille puolilleen asetettiin ruukinpatruunatar majurin saattamana ja muutamia muita hänelle sukua olevia naisia sekä Alman seurapiiriin kuuluvia vanhempia ja nuorempia naisystäviä. Kun muu seurue oli asettautunut paikoilleen ja useita herraryhmiä, joiden joukossa huomattiin myöskin molemmat kilpakosijat, oli sovittautunut puoliympyrään kahden puolen, nousi ylijahtimestari pengermälle, jolloin väkijoukon äkkiä valtasi yleinen hiljaisuus.
Oli määrätty, että ennen varsinaista juhlaesitystä oli pantava toimeen kansanleikkejä ja kilpa-ammuntaa tauluun sekä myöskin pieneen puulintuun; ja ensimäisenä palkintona useiden pienempien esineiden, kuten ruutisarvien, haulipussien, jahtilaukkujen y.m.s. rinnalla oli hopeapokaali, joka muistutti suuresti kukkoa ja jonka ylijahtimestari oli tilannut tätä tilaisuutta varten. Mutta koko kutsutussa seurueessa ei ollut ainoatakaan, joka ei olisi halunnut, että tuo pieni kilpailu pian loppuisi antaakseen sitä pikemmin tilaa suurelle, jonka palkintona oli Itägöötanmaan kaunein käsi ja puhtain neitseellinen sydän.
Naisten keskuudessa kuiskittiin melkein yksimielisesti parhaat onnentoivotukset nuorelle, kauniille vieraalle, joka oli saavuttanut heidän täydellisen suosionsa. Mutta herrat — kaikeksi onneksi kuuli ilosta huumaantunut Agneta ainoastaan edellisiä — lukuunottamatta kuitenkaan niitä, jotka olivat lähimpänä ruukinpatruunaa, jolla oli ylen ylhäinen ja mahtava ulkomuoto, sanoivat keskenään: — Kirottu majuri, jos hän antaa itägööttalaisen ottaa tuollaisen helmen!
Mutta katso — tammen nojassa, Päälaelle vievällä tiellä, seisoi myöskin lämmin osanottaja: hän oli, joskin uudessa puvussa, vanha luotsivanhin, joka "lujana uskossa" toivoi, että Herra kyllä auttaa uskollista rakkautta.
Valtava jahtitorven puhallus sai nyt kaikki hajallaan olevat ajatukset kokoontumaan.