Etumaiseksi puoliympyrään oli asetettu naisten penkit ja niiden taakse varattu jonkinmoinen permanto herrojen seisomapaikaksi. Kekseliäs toimeenpanija ei ollut jättänyt käyttämättä ainoatakaan paikkaa, mistä oli jotakin näköalaa: yksinpä puihinkin naulattiin istumalautoja alapuolelle asetettuine tikapuineen niiden käytettäviksi, jotka olivat kyllin rohkeita luottaakseen niin ilmaviin mukavuuksiin.
Puoliympyrää vastapäätä, kauimpana siellä, mistä tie vei Yhdelletoista pyökille, olivat määrätyt pilkat, joiden järjestämiseksi ylijahtimestari erittäin innostuneena työskenteli sekä ajatuksillaan että teoillaan. Ja erään tällaisen pilkan ympärille, juuri sen, jonka piti ratkaista kaikissa maanäärissä niin laajalti puhuttu kosintariita, pystytettiin vihdoin kevyt lautavaja, joka oli valmistettu siten, että ylinnä latvassa olevan rautahakasen irroittuessa kaikki laudat kerrallaan putosivat paljastaen pilkan kaikkien nähtäväksi…
Alhaalla oleva ruokakello soitti jo ensimäisen kerran puolta yhdeksää, ja vihdoinkin kaikki valmistukset olivat suoritetut. Silloin ylijahtimestari kohotti silmänsä ja loi ylen tyytyväisen katseen kaikkiin töihinsä, jotka hän huomasi erinomaisen hyviksi. Erittäin hyvillä mielin hän meni kotiinsa kuiskutellakseen jotakin rakkaan, vanhan "lohikäärmeensä" kanssa ja senjälkeen tervehtääkseen sekä saapuneita että odotettuja vieraita, joiden piti pihalle rakennetussa suurenmoisessa teltassa nauttia aamiainen ennen juhlaa.
Yhdeksän tienoissa nähtiin suurten ihmisjoukkojen virtaavan vuorelle päin kaikilta Itägöötan lakeuksilta, ja ristiin rastiin viillätti Vetter veneitä eri tahoilta. Ennen pitkää vilisi metsä juhlapukuisia renkejä, piikoja ja neitsyitä, akkoja ja ukkoja, joiden joukossa, aivan kuin kukkana kaalimaassa, sieltä täältä pilkisti esiin virkatakki tahi nauhoilla koristettu naistenhattu. Pian kaikki tyhjät paikat, lukuunottamatta niitä, jotka ylijahtimestari oli määrännyt vierailleen, olivat niin täynnä, että puoliympyrään asetettujen vahtien kovakouraisuus usein joutui jokseenkin kovalle koetukselle. Joka puussa kiikkui poikia, jotka kovaäänisin hurraahuudoin liittyivät yleiseen naurunrämäkkään, kun lahonnut oksa taipui odottamattoman taakan painosta ja nuoret viikarit rypäleinä putosivat alempana seisovien päälle.
— Meinaatkos, — lausui syvän harkinnan jälkeen eräs länsigööttalais-talonpoika naapurilleen viitaten kahden puun välissä olevaan naruun, — meinaatkos, että tuo on tehty komelianteil'?
— Taitaavat meinata ampuu niit', jahka ne tulee nuoran kesel'!
— Mut vissiinkii ne saa hyvin hyvän palkan, voishaa sattuu, että joku osuis oikiaa!
— Sellaistha ne kait ei tee! — tuumi edellinen. — Tuollaiset ne oovvatten niin ketterii, että ne livahtaa kuin lohenpoikaset — ja ne viel' osaa kääntää ihmisten silmii.
Köysi, joka antoi kunnon ukoille nämä huomauttamisen aiheet, oli, kuten mainittu, pingoitettu kahden puun väliin, suunnilleen kymmenen tahi kahdentoista kyynärän korkeudella maasta. Pieni puulintu, joka riippui niin suuressa renkaassa, että se vapaasti saattoi kulkea puoleen ja toiseen, oli kiinnitetty toiseen päähän, ja tarkoitus oli, että ampujan tuli osata lintuun, samalla kun eräs nauhassa oleva paino nyhtäisi sen köyden toiseen päähän, joka tapahtui salamannopeudella, ja siksipä tarvittiinkin sekä sukkelaa silmää että harjaantunutta ja varmaa kättä, jos mieli osata tuolla tavalla lentävään esineeseen.
Mikäli aika riensi, sikäli kasvoi myöskin tungos ja kärsimättömyys; ja kun ylijahtimestari sen "evään" lisäksi, mitä kukin itse oli tuonut mukanaan, avasi kahden oluttynnörin tapit, tuli hilpeys yhä äänekkäämmäksi.