— Saan tyytyä siihen, — sanoi ruukinpatruuna. Ja kädenlyönnillä oli matka päätetty.
Sen päivän jälkeen Lindaforsissa heräsi uusi toimelias elämä. Karl August kulutti Rosenlundissa päivänsä melkein kokonaan koe-ammuntaan, milloin paikallaan olevaan, milloin lentävään pilkkaan, jolloin useimmiten vanhojen, uskollisten linnunkuvien — joita asetettiin kaikkialle puitten latvoihin — täyteläät rinnat tahi silmät ammuttiin rikki. Isä ja äiti taas varustautuivat matkalle, joka, mikäli heidän varustelunsa ja etenkin valikoidut pukunsa todistivat, piti tulla loistavampi kuin mikään sekä isän että isoisän aikainen.
XXIV.
— Minä vannon, — sanoi Neta-neiti seisoessaan päivää ennen suuria Ombergin juhlia takan ääressä kokonaisen pannu-, pata- ja kattila-armeijan ympäröimänä, — minä vannon, niin totta kuin tahdon olla kunniallinen ihminen, tulevani hulluksi, jollei ylijahtimestari mene keittiöstä muuanne hälyttelemään. Huutakaa metsästäjiä, piikoja, renkiä, koiria, vuohia, lampaita ja nautoja, mikäli haluatte, mutta olkaa hyvä ja olkaa huutamatta minulle — minä tiedän kuitenkin velvollisuuteni.
— Hitto vieköön, — mutisi ylijahtimestari, — millainen äkäpää — mutta odottakaa, tulee kai tilinteon päivä!… Sanokaa ainakin, että minä saan luottaa siihen, että yläkerran neljä vierashuonetta ovat asianomaisessa kunnossa; alhaalla siipirakennuksessa minä komennan.
— Komentakaa ullakkohuoneissakin, jos haluatte! Mutta sekä minä että
Alma olemme jo ne järjestäneet!
Niin paljon "edellisenä päivänä". Emme mainitse sanallakaan siitä erinomaisesta upeudesta, täydellisestä loisteliaisuudesta esiintymistavassa, puheessa ja käytöksessä, millä ylijahtimestari samana iltana ällistytti ruukinpatruuna Kemnerin, joka oli luullut näkevänsä puolittain hullun, puolittain karhun välillä olevan ihmisen. Emme myöskään juttele miten ylijahtimestari hupaisilla ja hauskoilla mielijohteillaan valloitti ja nolasi Agneta-rouvan, joka oli päättänyt olla tavattoman ylpeä, mutta tuli tavattoman sydämelliseksi, emme kerro Karl Augustin ja Alman salavihkaisista, mutta ilmeikkäistä katseista emmekä ruukinparin yksimielisestä ihastuksesta nuoreen morsiameen. Emme mainitse majuristakaan, sillä hän oli hyvin harkiten päättänyt jäädä kotiinsa huomispäivään asti. Huomispäivä… siinä kiertelivätkin koko seurueen ajatukset.
XXV.
Elokuun 15 päivä oli tullut.
Tuskin olivat ensimäiset päivänsäteet luoneet purppuraansa Ombergin huipulle, kun ylijahtimestari oli täydessä puuhassa muutamien reippaiden renkimiesten keralla vapaalla aukeamalla, jonkun matkan päässä vuoren korkeimmalta kohdalta.