Karl August ei kuitenkaan tehnyt mitään kaikesta siitä; hän läpäisi onnellisesti jokaisen parannustavan, mutta parannusta ei juuri huomannut.
Silloin ruukinpatruuna alkoi saarnata järkeä. Mutta Karl Augustin mieli oli aivan kuin suljettu sille viisaudelle, joka läksi isän huulilta.
Kuitenkin tuli koko paikkakunnalle uutuutena tieto, että rikkaan ruukinpatruunan kummallinen poika lähetetään pois saamaan tietoa ja opetusta. Mutta kaikki ennustivat, että hänet pian lähetetään takaisin kotiin, koska hänet tunnettiin aivan liian hyvin, ja surkuttelivat sitä, että kunnon isä koettaessaan häntä kasvattaa sai niin huonon vaivojensa palkan.
Matkan päättäminen oli kuitenkin Karl Augustille mitä suurin onni. Kotona, isän nurinkuristen menettelytapojen ja äidin yhtä nurinkurisen hemmoittelun vaikutuksesta, hänestä helpostikin olisi saattanut muodostua aivan sellainen, jollaiseksi herra Kemner tyrkytyksillään tahtoi hänet kasvattaa. Karl Augustin mieleen jäi kuitenkin pitkäksi aikaa muutamia okaita varhaisimmasta lapsuudestaan saamansa nurinkurisen kohtelun johdosta.
* * * * *
Vuodet vierivät. Ja hämmästyksellä, joskin alussa hieman epäilevällä, ruukinpatruuna otti vastaan tiedot, että hänen poikansa oppilaitoksessa edistyi edistymistään; ja sensijaan, että Karl Augustin opettajat, kuten odotettiin, olisivat lähettäneet kuvauksia ja valituksia pojan uppiniskaisuudesta ja hurjapäisyydestä, valittivat he ainoastaan sitä, että hän umpimielisyydessään ja vakavuudessaan ei tahtonut ottaa osaa ikäistensä iloihin ja huvituksiin, ja että hän terveytensä uhalla liiaksi rakasti opintojaan.
— Kas vaan, enköhän sittenkin ymmärtänyt houkutella kultaa esille, — sanoi ruukinpatruuna tyytyväisenä sellaisiin tiedonantoihin. — Niin, niin, näin kyllä, miten asianlaita oli, vaikkakaan en tahtonut ennustaa ennen aikojaan. Mutta mitä, Agneta, luuletkaan, että hänestä olisi tullut, jos olisin antanut hänen kasvaa yli olkainsa? Nyt hän, Jumalan kiitos, osaa käyttäytyä, ja minä toivon, että hän kiittää minua siitä!
Virkamiehen ura ei tullut nuorukaiselle koskaan kysymykseen: siinä asiassa sekä poika että isä olivat yhtä mieltä. Ja yhdenkolmatta vuotiaana, yliopisto-opinnot päätettyään, Karl August palasi alkaakseen auttaa isää ruukin hoidossa ja tilan viljelyksessä.
Aluksi kaikki meni hyvin. Karl August hillitsi makuaan, ja seurasi isän tahtoa uskollisesti kaikessa. Ja kaikkialla ruukinpatruuna Kemner kehui poikansa laajoja ja syviä tietoja ja puhui lakkaamatta Englannin-matkasta, jonka Karl August vastaisuudessa oli tekevä syventyäkseen maanviljelykseen. Siitä matkasta varmaan olisi tullut tosikin, jos se yksinomaan olisi riippunut isästä. Karl August ei kuitenkaan osoittanut mitään matkustushalua: tosin hän tutkiskeli kaikkia maataloutta käsitteleviä kirjoja, joita isä hänelle määräsi ja antoi, mutta meren yli ei kannattanut lähteä tietojaan täydentämään — sen hän uskoi ja sanoi. Mikä väsyttävä tutkinto hänellä sitten olisikaan kestettävänä!
Hän olisi kyllä ilomielin matkustanut, niin, maailmankin ympäri, mutta ei siten, että sielu ja mieli oli sidottu vanhaan ruukkiin ja jokaiseen turvepalaan. Ei, vaan vapaana. Mutta joskin isä nyt antoi pojalle hänen mieheniälle kuuluvan arvonsa ja ennen kaikkea hänen läsnäollessaan hillitsi entistä kiivauttaan, niin oli kuitenkin itse perintökahleissa jotakin, mikä esti nuoren miehen tuntemasta itseään vapaaksi.