— Kas niin, — minä en laske leikkiä — juopa nyt pohjaan asti, niin saat kuulla, että itse majuri on täällä!
— Majuri? — toisti Alma verkalleen eikä suinkaan ihastuneena. — Vai niin, majuriko vain —
— No onko kuultu kummempaa! Sinäkö et ihastuisi majurin tulosta — majurin, joka on niin komea, että ehkä näyttää komeammalta kuin kuningas itse!
— Pidän kyllä hyvin paljon majurista, mutta eihän ole kovinkaan kumma, että hän tuli tänne; olihan hän täällä viime viikollakin!
— Juuri sitä merkillisempää se on. Se, joka käy niin usein samassa paikassa, ei käy asiatta.
— Ette kai, täti, tahdo sanoa, että hän matkustaa minun tähteni?
— Oletko hullu, tyttö; kenenkäs tähden sitten? Saatan sanoa sinulle, — jos sitä asiaa millään tavoin epäilet, että hän kulkee juuri sinun tähtesi, ja sinä kyllä pian, jos muuten ymmärrän ajan merkit, kuulet sen hänen omasta suustansa.
Alma oli vähällä huutaa: "Luoja moisesta varjelkoon!" mutta muisti Neta-neidin juoruamistaipumuksia ja hillitsi itsensä. Sellaisen mielenilmaisun voisi täti lennättää isälle; ja isä, jollei hän ennen ollut ajatellut sinne päin — Alma ei tiennyt, että isä jo aikoja sitten oli ajatellut ja päättänyt — juuri silloin innostuisi asiaan ja katselisi sitä sen kaikkein edullisimmalta puolelta. Ottaen avuksi hieman naisviekkautta hän sen vuoksi vastasi, ettei hän koskaan uskoisi hänenlaisensa vähäpätöisen tytön vetävän puoleensa majurin huomiota.
Tyytyväisenä vastaukseen, joka niin hyvin soveltui ujolle neidolle, läksi Neta-täti keittiöstä.
Mutta Alma ajatteli: "Ei majuria, ei majuria ilmoisna ikänä — — —"